Luistelusta ja itsensä toteuttamisesta

Lapsena kävimme luistelemassa varsin paljon. En koskaan pitänyt itseäni mitenkään hyvänä luistelijana, mutta näin myöhemmin olen ymmärtänyt, etteivät ne kaikki ’luistelutemput’, joita silloin osasin olleetkaan niin helppoja. Moni niistä ei onnistu minulta enää tänä päivänä. Luistelu vaatii tasapainoa, kropan hallintaa ja jonkin verran rohkeuttakin. Kaikki näistä ovat minusta hyviä asioita. Ehkä juuri tasapainon kehittäminen tai edes ylläpito saa minut lähtemään luistelemaan. Tai siis kyllä minä myös tykkään luistelusta, mutta se ei ole se liikkeelle paneva voima minulle, helpompi on laittaa aikaa johonkin, minkä kokee hyödylliseksi. Vaikka en olekaan kovin hyvä luistelija, niin luistelussa on jotain mikä minua kiehtoo. Luistellessa minulle tulee aina hyvä olo.

Ehkä minun aivoissani on piilossa haave jääprinsessasta, ainakin ihailen tavattomasti taitoluistelijoiden kaunista luistelua ja tapaa kantaa kroppaansa. Ei minusta varmasti koskaan tule jääprinsessaa, mutta luistellessa koen kuitenkin toteuttavani itseäni. Luistelu edustaa minulle jotakin, jota teen siksi, että tykkään siitä. En siksi, että olisin siinä hyvä ja se tuntuisi siksi hyvältä. Enemmänkin päinvastoin, minusta tuntuu, että saan jotain siitä, että luistelen vaikka en ole siinä hyvä enkä usko edes juurikaan kehittyväni. Luistellessa minua hymyilyttää ja minulla usein soi päässä jostain ikivanhasta laulusta napattu rivi ’I still believe in all my dreams and all that I can be’.

Jotenkin se on voimauttavaa, että tekee mitä tahtoo, ei anna omien heikkouksien pysäyttää itseään vaan jatkaa eteenpäin pää pystyssä vaikkei niin loistokkaalta näyttäisikään. En tiedä miksi koen sen niin voimauttavana. Ehkä siinä on kyse itsensä voittamisesta tai epämukavuusalueelle menemisestä. Tai sitten siinä on kyse vain keskittymisestä tämän hetken tekemiseen (keskittymättä en nimittäin pysy pystyssä) ja paluusta hetkeksi lapsuuden maailmaan. Tai sitten siinä on kyse oman epätäydellisyyden hyväksymisestä, siitä että riittää sellaisena kuin on ja että ei haittaa vaikka ei olisikaan hyvä kaikessa.

11237536643_cc1c241d5b_c

Photo credit: Josie ”Josie” Elderslie (never too busy for <3) via Foter.com / CC BY-SA

Laiskan kokin kukkakaalisosekeitto

En meinaa ruveta pitämään ruokablogia (taitoni eivät siihen riitä), mutta tämän superhelpon ohjeen ajattelin kuitenkin jakaa teidän kanssanne. Olimme viikonloppuna mökillä ja siellä(kin) harrastan etenkin helppoja ja mieluiten yhdessä astiassa tehtäviä ruokia. Tein siis isossa kattilassa tällaista ’laiskan kokin kukkakaalisosekeittoa’.

Siihen tarvitaan (määrät ovat arvioituja):

1-2 isoa (paino noin 1 kg kappale) kukkakaalia paloiteltuna

1-2 l vettä

1 pussi (500 g) pakaste peruna-sipuliseosta

2-3 kasvisliemikuutiota

1 pussi (150 g) murennettua aurajuustoa

1 rasia (200 g) kevyt tuorejuustoa (maustamatonta käytin, mutta jokin muukin käynee)

mustapippuria myllystä

tuoreita yrttejä koristeeksi

Ensin pilkotaan kukkakaali ja laitetaan palaset isoon kattilaan. Vettä lisätään sen verran että kukkakaalit melkein peittyvät (veden määrä ei ole niin nuukaa, jos haluaa sakean keiton, niin sitten käytetään, yllätys, yllätys, vähemmän vettä). Kasvisliemi kuutiot lisätään sekaan. Kun vesi kiehuu, niin peruna-sipulipakaste lisätään. Keitetään ehkä 15 min tai sen verran, että kasvikset ovat kypsiä tai lähes kypsiä (ei ole niin nuukaa). Lisätään aurajuustomurut ja tuorejuusto. Kun ne ovat suunnilleen sekoittuneet, niin sauvasekoittimella (blenderikin varmaan käy) soseutetaan keitto. Lopuksi maustetaan kevyesti mustapippurilla (en halua sen peittävän muita makuja) ja koristellaan tuoreilla yrteillä. Keitto on hyvä, lämmittävä talvipäivän ruoka ja maistuu (mielestäni) hyvältä tuoreen leivän kanssa.

leek-and-potato-soup-with-parsley

Photo credit: Foter.com