Ihana, puhdas meri!

Tämä hellekesä on herättänyt minut myös ei-niin-positiiviseen sinileväongelmaan. Samaan aikaan, kun on voinut nauttia toiveiden kesähelteistä, minulle niin rakas Suomenlahti kamppailee sinilevän kourissa. Itämeren sinilevälautat näkyvät kuulemma jopa avaruuteen asti, näin olen siis lukenut, en ole käynyt avaruudessa katsomassa pitääkö paikkansa vai ei. Näkyi ne sinne tai ei, niin joka tapauksessa ongelma on iso,

Olen kasvanut Helsingissä, joten meressä uiminen on minulle tuttua puuhaa. Lapsuudessani ei sinilevästä puhuttu, merenrannat Hietsu mukaan lukien oli kesäisin uintikelpoista koko kesän. Aikuisena hurahdin kajakkimelontaan ja meressä melomista ei mielestäni voita mikään. Tietenkin puhtaassa meressä on mukavampi meloa kuin vellovassa levämassassa. Illalla melontaretken päätteeksi on ihana pulahtaa vilvoittavaan veteen uimaan. Rannalla vellova sinilevämassa hillitsee pulahtamishalua ihan kummasti.

Meillä on mökki Saimaalla, joten vietän siellä aikaa vesistön äärellä. Saimaalla ei sinilevää, ainakaan vielä, ole esiintynyt niin paljoa. Ymmärtääkseni johtuu lähinnä siitä, että Saimaan vesi vaihtuu jatkuvasti, Saimaata onkin joskus kuvattu hitaasti virtaavaksi joeksi. Saimaan vedet päätyvät Suomenlahteen, joten vaikka Saimaa näyttäytyy edelleen varsin puhtaana, on vedenpuhtaus ja kuormitus tärkeä huomioida myös siellä.

Tämä kaikki on saanut minut miettimään, mitä minä voin tehdä asian hyväksi. Parempia valintoja voi tehdä joka päivä niin kotona kuin mökilläkin. Ensimmäisenä tulee mieleen ympäristöystävälliset pesuaineet. Ihan yhtä puhdasta saa oikeilla tekniikoilla käyttämällä ympäristöystävällisiä pesuaineita kuin jotain ’lian räjäyttäviä’ myrkkyjäkin. Pintoja voi puhdistaa useammin ja jopa pelkällä vedelläkin saa puhdasta jälkeä käyttämällä sopivia tekniikoita. Ikkunat pesen ilman pesuaineita ikkunaliinalla ja ihmesienellä saa puhdistettua sekä vesiroiskeita lasista että piintymiä muovipinnoilta pelkällä vedellä.

Roskien lajittelu ja kompostointi ovat myös hyviä keinoja. Kaikki ovat varmaan sitä mieltä, että maailma ei tarvitse niin paljoa kaatopaikkajätettä. Vanhojen tavaroiden tuunaus kuulostaa myös hyvältä vaihtoehdolta. Omat tuunaus- ja rakentelutaidot ovat vain kovasti huonot. En ole kovin kätevä käsistäni, joten monesti tyydyn ihailemaan muiden tuotoksia kateellisena. Toki toivon, että jonain päivänä oppisin myös itse tekemään jostain jo parhaat päivänsä nähneestä esineestä jonkin uuteen käyttötarkoitukseen sopivan jutun.

Tiedän, että kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotain! Siihen, että ei voi ratkaista koko ongelmaa, on turha kenenkään tuudittaa. Elämässä monessa asiassa on niin, että kun päivittäin tekee pikkuisen parempia valintoja, niin vuosien saatossa saa aikaiseksi isoja asioita. Ja usein nämä pienet valinnat ruokkivat toisiaan ja ohjaavat tekemään uusia pikkuisen parempia valintoja.

Ja jos ei heti tule mieleen mitään itselle juuri sillä hetkellä sopivaa ns. parempaa valintaa, niin voi osallistua merialueiden suojeluun käyttämällä rahaa. Jo 10 euron lahjoituksella autat parantamaan Itämeren tilaa ja poistamaan 50 kg levää: https://www.puhdasmeri.fi/. Halutessasi saat oman lahjoituksesi näkymään kartalla, siellä näkyy myös minun tekemä vaatimaton lahjoitus: Sinisilmäinen blondi Itämeren hyväksi.

baltic-sea-sea-wave-spray (1)

 

Photo on Foter.com

Keskustelisin mieluummin miehenne kanssa?

Olin hiljattain ostamassa kotiin tulevaa palvelua ja siihen liittyen kyselin tarjouksia muutamalta eri toimittajalta. Kaikki kartoittamani palveluntarjoajat halusivat toimia siten, että myyjä ensin tapaisi asiakkaan, tutustuisi kohteeseen ja vasta sitten tekisi tarjouksen. Jotain tällaista olin olettanutkin, joten ei muuta kuin tapaamisia sopimaan myyjien kanssa.

Yhdeltä myyjältä tuli ennen tapaamista tekstiviesti, jossa paitsi muistutettiin sovitusta ajasta, niin lisäksi esitettiin toivomus, että tapaamisessa olisivat mukana molemmat aikuiset. Tämä esitetty toive yllätti minut! Siis se, että myyjä heti alkuun esitti tällaisen toivomuksen. Tarkoittiko hän kenties, että minä yksin olisin kykenemätön hoitamaan tätä asiaa? Että mikäli mieheni ei olisi paikalla, niin myyjä tuhlaisi aikaansa?

Ensimmäisenä tuli mieleen vastata viestiin, että jos tarvitaan molemmat aikuiset, niin sitten ei tarvitse tulla ollenkaan. Mutta maltoin kuitenkin mieleni, lähinnä kai siksi, että en siinä vaiheessa halunnut tehdä karsinataa, vaan halusin pohdittavaksi useamman tarjouksen ennen kuin päätän mistä ostan.

Itse tapaamisessa tähän ’molemmat aikuiset’ -kohtaan ei palattu, vaikka olin paikalla (itsepäisesti?) yksin. Myyjän esittämä toive ei siis toteutunut ja tapaaminen meni ihan ok. Pyyntö jäi silti minua mietityttämään. Toisaalta ymmärrän, että myyjä haluaa tavata tai siis esittää myyntiargumenttinsa kaikille päätöksentekoon osallistuville henkilöille, mutta kuitenkin. Eikö se ole ostajan asia päättää, miten asiaa haluaa hoitaa? Itselleni tästä, ehkä viattomasta, pyynnöstä tuli tunne, että myyjä ajatteli minun olevan jotenkin kykenemätön hoitamaan yksin asiaa. Ei ihan hirveän hyvä lähtökohta myyntineuvotteluun.

No, johtiko tämä myyntineuvottelu kauppaan? Ei johtanut. Tosin asiaan vaikutti myös muut seikat, mutta myönnettäköön, että tuskin olisin halunnut ostaa tältä myyjältä yhtään mitään tuon huonon alun ja sen aiheuttaman turhautumisen vuoksi.

man-holding-digital-tablet-with-coffee-cup-and-mobile-phone-on-wooden-table (1)

Photo on Foter.com

Miten välttää katkeroituminen?

Mistä johtuu, että jotkut ihmiset katkeroituvat? Miksi joskus joku juttu jää vaivaamaan, yleensä kai epäreiluuden kokemus, niin voimakkaasti vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi, että siitä ei pääse yli. Kaikki tietävät, että elämään mahtuu kaikenlaisia juttuja, sekä hyviä että huonoja. Kaikille meistä sattuu kaikenlaisia, ikävämpiäkin juttuja, sitä ei voi välttää. Toki toisille ikäviä asioita tuntuu kasautuvan enemmän kuin toisille. Elämä on epäreilua, siitä ei pääse mihinkään. Mutta miksi toiset kokevat sen voimakkaammin epäreiluna kuin toiset?

Menestyksestä haluamme ajatella, että se on ansaittua. Että kaiken sen kovan työn jälkeen on ihan oikein, että pärjäsimme. Menestys on mielessämme ansaittua, olkoonkin että siinäkin on yleensä ollut osansa myös hyvällä onnella. Mutta entä sitten, kun emme pärjää toivomallamme tavalla? Emme pärjää, vaikka olisimme tehneet kovasti töitä asian eteen. Silloin elämä tuntuu epäreilulta. Sillä hetkellä voi näyttää siltä, että onni suosii (aina) jotain toista.

Elämä on epäreilua. Siitä ei pääse mihinkään. Jotkut syntyvät rikkaina ja kauniina, joillain on verraton sosiaalinen luonne, jotkut ovat lahjakkaita oppimaan vieraita kieliä, jotkut osaavat laulaa kauniisti, toiset ovat terveempiä kuin toiset. Esimerkkejä on lukemattomia ja kaikista niistä löytyy myös se vähemmän onnekas vastakohta.  Ja mikä pahinta, huonoja asioita tapahtuu jopa silloin, kun tekee parhaansa niitä välttääkseen. Kaikkea ei voi kontrolloida.

Olen pohtinut välillä (ehkä jonain huonona hetkenä?), että kenties moni turvautuu uskontoonkin sen takia, että haluaa pitää kiinni ajatuksesta, että jonain päivänä tilit tasataan ja koetut epäoikeudenmukaisuudet hyvitetään. Ehkä se ajatus estää heitä katkeroitumasta.

Katkeroituminen ei näytä olevan kiinni ulospäin näkyvistä tekijöistä. Jollekin on sattunut pitkä rivi ikäviä asioita eikä katkeruudesta ole tietoakaan. Ja sitten jotkut ovat katkeroituneet aika mitättömältä tuntuvistakin jutuista. Lisäksi katkeruus voi olla pinnan alla ja tulla esiin vain tietyissä tilanteissa. En tiedä, johtuuko katkeroituminen tai katkeroitumattomuus ihmisen muista elämänkokemuksista, persoonallisuudesta, tavasta käsitellä tai jättää käsittelemättä asioita vai mistä. Mutta olisi kiva tietää, jotta itse osaisi varoa sitä. Olettaen siis, että se edes olisi varottavissa.

coffee-mug-and-coffee-percolator-on-table

Photo on Foter.com