Tämä hellekesä on herättänyt minut myös ei-niin-positiiviseen sinileväongelmaan. Samaan aikaan, kun on voinut nauttia toiveiden kesähelteistä, minulle niin rakas Suomenlahti kamppailee sinilevän kourissa. Itämeren sinilevälautat näkyvät kuulemma jopa avaruuteen asti, näin olen siis lukenut, en ole käynyt avaruudessa katsomassa pitääkö paikkansa vai ei. Näkyi ne sinne tai ei, niin joka tapauksessa ongelma on iso,
Olen kasvanut Helsingissä, joten meressä uiminen on minulle tuttua puuhaa. Lapsuudessani ei sinilevästä puhuttu, merenrannat Hietsu mukaan lukien oli kesäisin uintikelpoista koko kesän. Aikuisena hurahdin kajakkimelontaan ja meressä melomista ei mielestäni voita mikään. Tietenkin puhtaassa meressä on mukavampi meloa kuin vellovassa levämassassa. Illalla melontaretken päätteeksi on ihana pulahtaa vilvoittavaan veteen uimaan. Rannalla vellova sinilevämassa hillitsee pulahtamishalua ihan kummasti.
Meillä on mökki Saimaalla, joten vietän siellä aikaa vesistön äärellä. Saimaalla ei sinilevää, ainakaan vielä, ole esiintynyt niin paljoa. Ymmärtääkseni johtuu lähinnä siitä, että Saimaan vesi vaihtuu jatkuvasti, Saimaata onkin joskus kuvattu hitaasti virtaavaksi joeksi. Saimaan vedet päätyvät Suomenlahteen, joten vaikka Saimaa näyttäytyy edelleen varsin puhtaana, on vedenpuhtaus ja kuormitus tärkeä huomioida myös siellä.
Tämä kaikki on saanut minut miettimään, mitä minä voin tehdä asian hyväksi. Parempia valintoja voi tehdä joka päivä niin kotona kuin mökilläkin. Ensimmäisenä tulee mieleen ympäristöystävälliset pesuaineet. Ihan yhtä puhdasta saa oikeilla tekniikoilla käyttämällä ympäristöystävällisiä pesuaineita kuin jotain ’lian räjäyttäviä’ myrkkyjäkin. Pintoja voi puhdistaa useammin ja jopa pelkällä vedelläkin saa puhdasta jälkeä käyttämällä sopivia tekniikoita. Ikkunat pesen ilman pesuaineita ikkunaliinalla ja ihmesienellä saa puhdistettua sekä vesiroiskeita lasista että piintymiä muovipinnoilta pelkällä vedellä.
Roskien lajittelu ja kompostointi ovat myös hyviä keinoja. Kaikki ovat varmaan sitä mieltä, että maailma ei tarvitse niin paljoa kaatopaikkajätettä. Vanhojen tavaroiden tuunaus kuulostaa myös hyvältä vaihtoehdolta. Omat tuunaus- ja rakentelutaidot ovat vain kovasti huonot. En ole kovin kätevä käsistäni, joten monesti tyydyn ihailemaan muiden tuotoksia kateellisena. Toki toivon, että jonain päivänä oppisin myös itse tekemään jostain jo parhaat päivänsä nähneestä esineestä jonkin uuteen käyttötarkoitukseen sopivan jutun.
Tiedän, että kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotain! Siihen, että ei voi ratkaista koko ongelmaa, on turha kenenkään tuudittaa. Elämässä monessa asiassa on niin, että kun päivittäin tekee pikkuisen parempia valintoja, niin vuosien saatossa saa aikaiseksi isoja asioita. Ja usein nämä pienet valinnat ruokkivat toisiaan ja ohjaavat tekemään uusia pikkuisen parempia valintoja.
Ja jos ei heti tule mieleen mitään itselle juuri sillä hetkellä sopivaa ns. parempaa valintaa, niin voi osallistua merialueiden suojeluun käyttämällä rahaa. Jo 10 euron lahjoituksella autat parantamaan Itämeren tilaa ja poistamaan 50 kg levää: https://www.puhdasmeri.fi/. Halutessasi saat oman lahjoituksesi näkymään kartalla, siellä näkyy myös minun tekemä vaatimaton lahjoitus: Sinisilmäinen blondi Itämeren hyväksi.
Photo on Foter.com