Eväitä onnistuneeseen kohtaamiseen

Kohtaaminen voi mennä vikaan jo heti alkumetreillä. Kun paikalle tulee uusi henkilö ja jos hänen saapumistaan ei huomioida mitenkään, paikalle tulija tuskin tuntee oloaan hyväksi. Hiljattain minulle kävi näin, kun liityin pöytäseurueeseen, jossa kaikki muut olivat minulle hyvinkin tuttuja henkilöitä. Meneillään oli (ilmeisesti) mielenkiintoinen keskustelu. Keskustelu oli niin mielenkiintoinen, ettei kukaan pöytäseurueessa kerennyt noteeraamaan saapumistani mitenkään. Tuli vähän ontto olo, mutta en kehdannut kuitenkaan osoittaa mieltäni ja poistua paikalta.

Ehkä siksi en poistunut paikalta, että en halunnut kuitenkaan loukata muita, tosin en ollut varma olisiko poistumistani edes huomattu. Ymmärsin toki, että meneillään ollut keskustelu oli osallistujista niin mielenkiintoinen, että he eivät malttaneet herpaantua siitä edes hetkeksi. Tilanne korjaantui vähän myöhemmin, kun minut otettiin mukaan keskusteluun, mutta itsekseni jäin miettimään tilannetta ja etenkin sitä miltä se minusta tuntui. Olisiko sen keskustelun punainen lanka kadonnut, jos minun saapumiseni paikalle olisi jotenkin noteerattu? Edes nyökkäämäll? Olisiko silloin joltain jäänyt sanomatta joku kielenpäällä ollut tärkeä pointti?

Jos kohtaamisen ensihetket sujuvat joko hyvin tai huonosti, niin on hyvä muistaa, että koko tilanne ei vielä ole siinä. Aloitusta ehkä vielä tärkeämpää kohtaamisen kannalta on jatko. Maltetaanko kuunnella vai keskitytäänkö omaan itseensä? Jos maltetaan kuunnella, niin onko kuunteleminen näennäistä vai todellista? Olen joskus itsekin syyllistynyt kuuntelemaan siten, että samalla mietin, miten vastaan kuulemaani. Tämä on vähän typerää. Tiedän nimittäin oikein hyvin, että en pysty tekemää tai ajattelemaan kovin montaa asiaa kerrallaan. Eli parempi olisi vain keskittyä kuuntelemaan ja korkeintaan miettiä samalla ymmärtääkö puhujan pointin oikein ja miettiä sitä omaa reaktiotaan vasta vähän myöhemmin.

Usein kuulee väitettävän, että kiire estää aidon kohtaamisen. Todellisuudessa kiire kuitenkin estää kuuntelemista todella harvoin. Muistan kuulleeni, että keskimäärin ihmiseltä vie noin 20 sekuntia kertoa asiansa. Siitä voinee päätellä, että jos toisen kuuntelemiseen irrottaa omasta ajastaan yhden minuutin, niin asia tulee jo selväksi. Jos oma aikataulu on tiukka, niin sen minuutin jälkeen voi pyytää toiselta, että palataan asiaan hieman myöhemmin paremmalla ajalla. Silloin on tärkeää myös oma-aloitteisesti palata siihen asiaan, se on jatko-osa siihen kohtaamiseen ja sen synnyttämään tunnereaktioon.

Etenkin hankalissa tilanteissa kohtaamisen merkitys korostuu. Moni ristiriitatilanne eskaloituu konfliktiksi nimenomaan huonosti sujuneen kohtaamisen takia. Kohtaamisella tai kohtaamattomuudella on iso osa siinä, miten vastapuoli kokee tilanteen: syntyy käsitys siitä, onko ne asiat vai ihmiset, jotka riitelevät.

Itselleni ehkä tärkein ohjenuora muiden kohtaamisessa on ollut ”it’s not about you” eli mielestäni hyvä kohtaaminen lähtee siitä, että keskittyy toiseen eikä itseensä. Oman näkymisensä ja pätemisentarpeensa voi työntää hetkeksi taka-alalle ja keskittyä toisen kokemukseen ja näkyväksi tekemiseen.

colleagues-having-business-meeting-in-coffee-bar

Photo on Foter.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s