Jonkin aikaa sitten olin ystäväni kanssa liikkeellä ja hotellin hississä selostin tälle ystävälleni jotain tarinaa omasta elämästäni. Siinä samassa mainitsin, että aloitin avoimessa yliopistossa työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot omaksi iloksi. Pohdin siinä ystävälleni, että en ole ollenkaan varma, saanko kurssia ikinä suoritettua, mutta että tykkään kumminkin käydä luennoilla. Samassa hississä oli myös meille molemmille tuntematon naishenkilö.
Kun hissi oli lähes perillä alakerrassa, tämä tuntematon nainen kääntyi minuun päin ja sanoi, että kyllä sinä saat sen kurssin suoritettua. Yllätyin tästä odottamattomasta kannustuksesta. Hämilläni sopersin kiitoksen, mutta mitään viisasta en osannut hänelle vastata. Hetken päästä, vielä ennen kuin tiemme lopullisesti erosivat ala-aulassa, nainen kääntyi jälleen minun puoleeni ja sanoi vakuuttavalla äänenpainolla ”Kyllä sinä saat ne opinnot suoritettua. Tiedän, että saat.”
Jäin itsekseni miettimään asiaa myöhemmin. Vaikka henkilö oli minulle tuntematon ja tuskin tiesi minusta ulkonäön lisäksi yhtään mitään, niin silti hän oli valmis kannustamaan minua. Se ilahdutti. Ja kannusti. Vaikka olenkin (ainakin omasta mielestäni) varsin itseohjautuva tyyppi, niin silti näillä tämän tuntemattoman naisen sanoilla oli minulle merkitystä. Kotiin päästyäni avasin tietokoneen ja ryhdyin naputtelemaan kurssin tehtävää.
SINISILMÄINEN BLONDI 