On taas se aika, kun sähköposti täyttyy hyvän joulun toivotuksista. Tarkoitan näitä persoonattomia joulutoivotuksia, joita tulee varmaan kaikille lukuisia erilaisilta yhteistyökumppaneilta. Toisaalta ymmärrän, että niitä lähetellään, onhan sähköposti halpa väline. Mutta täytyy myöntää, että välillä vähän ärsyttää, kun nämä toivotukset täyttävät sähköpostin saapuneet-kansion. ja muu posti on hukkua niiden sekaan.
Itse olen kapinallinen. Kieltäydyn lähettelemästä joulutervehdyksiä sähköpostilla. Toivottelen kyllä hyvää joulua, jos laitan viestiä jostain muusta syystä, mutta pelkkiä joulutervehdyksiä en lähetä sähköpostilla lainkaan. Rupesin sitten miettimään, että onkohan tämä tylyä. Kaipaako joku tervehdystäni? Tai edes huomaako, että en sellaista lähetä? Vai onko joku vähän kuin minä, että on peräti tyytyväinen, jos sähköpostiin kilahtaa yksi joulutervehdys vähemmän?
Sitäkin mietin, että saako edes sanoa, että ei haluaisi vastaanottaa hyvää tarkoittavia joulun toivotuksia. Onko se kiittämätöntä? Onko asian sanominen ääneen sopivaa ja sosiaalisesti hyväksyttävää käytöstä?
En seuraa kovinkaan tarkasti politiikkaa eikä minulla ole tähänkään asiaan poliittista mielipidettä. Mutta olen hämmentyneenä seurannut keskustelua seuraavasta pääministeristä. On epäilty Sanna Marinin sopivuutta pääministeriksi hänen työhistoriansa takia. Siis sen takia, että hän on toiminut kaupan kassana tai myyjänä. Että tämä työ tekisi hänet pätemättömäksi pääministerikisassa.
Olen tottunut ajattelemaan, että kaikki työ on arvokasta. Työssä kun työssä voi oppia uusia asioita ja saada arvokasta kokemusta ja uusia ajatuksia, jos haluaa. Ja olen myös tottunut ajattelemaan, että jokin nimike tai työ ei tarkoita sitä, että kyseinen henkilö ei pystyisi tekemään jotain muuta työtä menestyksekkäästi.
Olen itsekin aloittanut työurani kassana. Minun ensimmäinen vakituinen työpaikka oli Valintatalon kassamyyjänä. En ole pitänyt tätä pahana, päinvastoin, siinä hommassa näki koko yhteiskunnan kirjon ja oppi ihmisluoteesta monenlaisia asioita. Lähes kaikki meistä käyvät ruokakaupassa. Ajattelin silloin ja ajattelen yhä, että yhteiskuntaluokalla tai asemalla ei ole väliä, kaikki me olemme ihmisiä ja toteutamme omia arvojamme omalla tavallamme.
Jäin pohtimaan omaa uraani. Tekeekö se, että olin nuoruudessani töissä kaupassa ja vielä kaupan kassana, minut pätemättömäksi johonkin toiseen työhön? Onko joku tietty työ huonompi kuin joku toinen? Ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita ja erilaisia toiveita oman työnsä suhteen, mutta entä noin yleisesti. Onko joku työ niin huono, että se katsotaan haitaksi tai taakaksi jossain myöhemmässä elämän vaiheessa? Jos näin, niin en ihan ymmärrä ajatusta sen takana.
Minulla oli mahdollisuus osallistua Tradenomiliiton järjestämään tilaisuuteen, jossa oli puhumassa Idiootit ympärilläni -kirjan kirjoittajaa Thomas Eriksonia. Hyvästä aikomuksestani huolimatta en ollut kerennyt lukea hänen kirjaansa etukäteen. Tämä vähän harmitti, koska luulen, että tilaisuudesta olisi saanut vielä enemmän irti, jos olisi tuntenut kirjan sisällön. Esityksen seuraamista lukemattomuus ei kyllä haitannut. Thomas Erikson on varsin hyvä esiintyjä, hän höysti juttua huumorilla ja erilaisilla pienillä aiheeseen liittyvillä kuvauksilla erilaisista ihmistyypeistä.
Etukäteen minulle oli sekä kehuttu että arvosteltu Idiootit ympärilläni -kirjaa. Toiset pitävät sitä hyvinkin osuvana ja kokevat, että kirja on hyvä ja siinä on hyödyllisiä omaa toimintaa helpottavia vinkkejä. Toiset taas sanovat, että kirjassa oiotaan mutkia liian suoriksi ja ettei se ole siksi lainkaan käyttökelpoinen. Myös kirjan puuttuvista lähdeviitteistä olen kuullut kritiikkiä. Niin tai näin, niin omaa mielipidettä minulla ei ole kirjasta eikä oikeastaan koko teoriasta tämän yhden esityksen perusteella. Mutta mielenkiintoinen se on joka tapauksessa.
Kirjan pääsanoma on, että on olemassa erilaisia ihmistyyppejä ja niistä käytetään värikoodeja. Kaikissa meissä on kaikkia tyyppejä jonkin verran, mutta useimmilla on kahta tyyppiä eniten. Myös muut kombinaatiot ovat mahdollisia. Jos haluaa kommunikoida paremmin ympärillä olevien erilaisten ihmisten kanssa, niin eri tyyppien ja tyypeille tyypillisten ominaisuuksien tiedostaminen ja hyödyntäminen helpottaa kommunikointia ja sanoman perille menoa. Tarkoitus on siis muuttaa tai säätää omaa viestintää ja käyttäytymistä, ei yrittää muuttaa muita.
Thomas Eriksonilla oli kyllä muutama varsin hyvä pointti
esityksessään itse väriteorian lisäksi. Hän kehotti jokaista huomioimaan, että
on olemassa muutamia varsin yleisiä itseään koskevia harhakäsityksiä. Kuten
huumorintaju. Lähes kaikilla on omasta mielestään hyvä huumorintaju. Vastaava käsitys
ihmisillä on usein omista sosiaalisista taidoistaan. Suurin osa on sitä mieltä,
että heillä itsellään on hyvät sosiaaliset taidot, paremmat kuin monella
muulla. Omien kehityskohteiden tunnistaminen on mielestäni tärkeää siksi, että
usein oppimisen ja kehittymisen edellytyksenä on, että ymmärtää että opittavaa
vielä on. Vaikea oppia asioita, jotka kuvittelee jo hallitsevansa
täydellisesti.
Toinen asia, josta hän varoitti, oli että harhakäsitykset itsetuntemuksesta. Hänen mukaansa ihmiset kokevat itsetuntemuksensa hyväksi, vaikka se ei sitä olisikaan. Thomas Eriksonin mukaan noin 95 prosenttia ihmisistä arvioi, että heillä on hyvä itsetuntemus,. Tutkimusten mukaan oikeasti hyvä itsetuntemus on kuitenkin vain 10-15 prosentilla. Eli aikamoinen ero näiden kahden luvun välillä, vaikka luvut eivät ihan noin hurjia oikeasti olisikaan. Thomas Eriksonin mukaan hyvästä itsetuntemuksesta on paljon apua elämässä ja näin uskon asian itsekin olevan.
Kirjaa lukematta, pelkän Thomas Eriksonin esityksen perusteella, en osaa muodostaa omaa käsitystä Idiootit ympärilläni -kirjassa esitetystä teoriasta. Vähän jäin miettimään, että tuoko se ratkaisevasti uutta näkemystä ihmisten väliseen kommunikointiin. Mieleeni tuli, että ehkä tämä teoria on hyödyllisimmillään silloin kun kaksi hyvin erilaista ihmistä kohtaa. Sellaisissa tapauksissa, joissa vastapuoli edustaa sitä tyyppiä, mitä itsessään on vähiten. Ehkä niissä tapauksissa oman kommunikointityylin säätäminen paremmin toiselle sopivaksi tuo todellista lisäarvoa. Tosin onhan näitä luokitteluita muitakin ja vaikea arvioida, missä tilanteissa tämä olisi muita teorioita käyttökelpoisempi.
Itse ajattelen, että kun ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia ja muistaa etteivät kaikki ajattele asioista samalla tavalla, niin sillä pääsee jo pitkälle. Ja sitten sillä, että kohtaa sen toisen ja kuuntelee aidosti. Ja arvostaa sellaisena kuin hän on. Mutta sen verran aihe jäi mietityttämään, että haluan ehdottomasti lukea kirjan!
Kuvat on otettu kännykällä Thomas Eriksonin esityksestä, pahoittelen niiden huonoa laatua.
SINISILMÄINEN BLONDI 