Työnhakijoiden testaaminen: hyvä vai huono asia?

Soveltuvuustestien luotettavuudesta näkyy ja kuulee erilaisia arvioita. Osa luottaa niihin paljonkin ja osa taas ei anna niille paljoakaan arvo. Minusta on huomionarvoista, etteivät edes testaajat itse ja testien myyjät väitä niiden olevan 100 % tarkkoja. Ymmärtääkseni heidän arvionsa testien luotettavuudesta on noin 80 %. Kun he eivät itsekään väitä olevansa 100 % oikeassa minun on helpompi hyväksyä ja luottaa heidän sanomaansa.

Minulla ei ole psykologista koulutusta, joten en pysty itse arvioimaan testaustapoja saati tekemään niistä itse arvioita. Eri aikoina ja eri testaajilla on ollut käytössä vähän erilaisia testejä. Eli ihan maallikkopohjalta olen niitä miettinyt.

Joskus menneisyydessä olen jopa musteläiskätesteihin törmännyt vaikka niitä ei enää taideta pitää validina testaustapana. Parhaiten soveltuvuustestien tehtävistä mieleeni ovat jääneet ne lokerot, jossa on joku viiva, yksittäinen piste tms. ja joista testattava sitten jatkaa piirtämistä. Se on ihan kiva testi tehdä, mutta hieman minua arveluttaa niiden tulkinta. Siis voiko oikeasti siitä, että jostain aloitetusta viivanpätkästä piirrän tomaatin tai omenan päätellä minusta jotain luotettavasti? Ehkä että minulla on nälkä? Pari kertaa olen kysynyt, mitä niistä arvioidaan ja kuullut joitain uskottavalta kuulostavia selityksiä, mitä niistä katsotaan ja miten niitä arvioidaan. Ilmeisesti tomaatista tai omenasta ei kuitenkaan tehdä päätelmiä, onko minulla nälkä vai ei.

Vaikka edellisen perusteella voi kuulostaa, että en luota testeihin alkuunkaan, niin voin todeta, että aina olen tuloksista itseni tunnistanut. Toki myös yllättäviä piirteitä on tullut esiin. Itse en nuorempana kokenut olevani ollenkaan looginen henkilö, mutta testeissä loogisuus nousi aina korkealle. Asiaa pohdittuani olen ymmärtänyt, että kyllähän minussa looginen puoli on vahva, mutta aikaisemmin arvioin loogisuutta järjestelmällisyyden kautta vaikka ne eri ominaisuuksia ovatkin. Moni loogisena pitämäni ihminen kun oli ollut myös tosi järjestelmällinen ja ehkä suoraviivainenkin., joten olin mieltänyt ne loogisuuteen kuuluviksi.

Olen kiitollinen, että minut on testattu töitä hakiessa useaan otteeseen. Aina olen käyttänyt hyväkseni tilaisuuden kuulla omat tulokset. Mielestäni olen itsekin hyötynyt testeistä, testitulosten kuunteleminen ja analysoiminen ovat parantaneet itsetuntemusta. Sen lisäksi, että olen löytänyt itsestäni uusia puolia (kuten tuo loogisuus), olen myös saanut tukea ja vahvistusta omille havainnoilleni. On ollut helpompi ’myydä’  ja hyödyntää jotain ominaisuuttani, kun olen saanut sen olemassaolosta omien havaintojeni lisäksi ulkopuolista vahvistusta.

IMG_2566

Kuva ei ole musteläiskätestistä, vaan se on lapseni halloweenmaalaus vuosien takaa ja ymmärtääkseni esittää lepakkoa.

Tylyttävät naiset työelämässä?

Hesarissa oli juttu, että naiset kohtelevat toisiaan tylymmin kuin miehet naisia. Kyse oli amerikkalaisesta tutkimuksesta ja jutussa kyllä kerrottiin, että asiasta on ristiriitaista tutkimustulosta eli kaikki tutkimukset eivät toki tue tätä väitettä.

Jäin miettimään asiaa itse omien kokemusteni perusteella. Olen ollut sikäli onnekas, että minua on kohdeltu pääasiassa hyvin. Toki oltuani työelämässä reilut kolmekymmentä vuotta mukaan mahtuu myös vähemmän hyviä kokemuksia, mutta ne eivät ole koskaan olleet hallitsevassa asemassa. Näitä vähän  huonompia kokemuksia on ollut sekä miesten että naisten kanssa, enkä ole ajatellut niiden olevat sukupuolesta, vaan persoonasta riippuvaisia.

Olen työskennellyt sekä nais- että miesvaltaisissa työpaikossa enkä ole huomannut suurtakaan eroa asiassa. Toki olen huomannut, että monia miehille tyypillisiä ominaisuuksia arvostetaan työelämässä. Esimerkiksi matala ääni ja suurempi fyysinen koko tuo arvovaltaa ja miehet voidaan mieltää dynaamisemmiksi ihan vain sukupuolensa ansiosta. Mutta eivät nämä yleistykset sitä merkitse, etteikö naisetkin voisi nauttia arvovallasta tai ettei heitä voitaisiin pitää dynaamisena. Joko samoilla tai eri keinoilla. Eikä pelkästään miehille tyypillisä ominaisuuksia pidetä toivottavina, vaan tasapuolisuuden nimissä täytyy mainita, että esim. naisille tyypillisiä kommunikaatiotaitoja arvotetaan nykyisin organisaatiossa kuin organisaatiossa.

Tosiasia on, etteivät nämä minun kokemukset naisten ja miesten kanssa työskentelystä ole yleispäteviä. Jokainen työyhteisö on erilainen ja jokaisella meillä on omat kokemukset ja ne voivat olla aivan erilaisia ja silti yhtä merkittäviä. Liian moni nainen ja mieskin on kokenut ikävää tylyttämistä urallaan. Tylyttäjä voi olla johtaja, esimies, työkaveri ja tänä päivänä yhä useammin asiakas. Tylyttäminen on tyhmää ja itsekästä. Asiat, ikävätkin, voi useimmiten ilmaista monella lailla, myös toista tylyttämättä.

Olen vakuuttunut, että meistä jokainen  toimii arvostavassa ilmapiirissä parhaiten. Ja mikä parasta, ei tarvitse, eikä ole syytä jäädä passiivisena odottamaan, että muut rupeavat näyttämään arvostusta. Jokainen vaikuttaa työilmapiiriin omalla käytöksellään ja voi parantaa sitä osoittamalla muille arvostusta.

Linkki alussa mainittuun Hesarin juttuun: Amerikkalaistutkimus: Naiset kohtelevat toisiaan työpaikoilla tylymmin kuin miehet naisia. (En osaa sanoa, onko maksumuurin takana vai ei).

startup-meeting-brainstorming-business-teamwork-1

Photo on Foter.com

Töitä tarjolla – 50 vuotta sitten

Innostuin selaamaan Hesarin aikakoneella miltä näytti Hesari syntymäpäivänäni reilu 50 vuotta sitten. Lehti näytti aivan erilaiselta, se oli paljon tiheämpään taitettu kuin nykyisin. Tämä teki lehden lukemisesta hieman työlästä nykypäivän ihmiselle. Toinen havainto oli, että syntymäpäiväni lehdessä ei näkynyt mitään sellaista uutista, joka olisi herättänyt kiinnostustani enää tänään.

Lehden kiinnostavinta antia oli ehdottomasti Palvelukseen halutaan –osio. Monikaan noita työpaikkailmoituksista viidenkymmenen vuoden takaa ei toimisi enää tänä päivänä. Tai voisivat toimia siten, että halukkaita työntekijöitä löytyisi, mutta muuten ne eivät täyttäisi tämän päivän vaatimuksia työpaikkailmoituksille ja niitä tuskin pidettäisiin sopivina saati minkään työnantajan julkisuuskuvaan istuvina.

Silloin etsittiin surutta etsittiin töihin tiettyä sukupuolta olevia:

Työpaikkailmoitus Naiskonttoristi

Myös ikätoiveet ilmaistiin estoitta:

Työpaikkailmoitus Nuori nainen

Jopa tytöttelyä pidettiin sopivana:

Työpaikkailmoitus 2 tyttöä

Merkonomin koulutus näytti olevan arvossaan, merkonomeja haettiin useassa ilmoituksessa:

Apumiehille oli eniten tarvetta, apumiesten hakuilmoituksia runsaasti:

Työpaikkailmoitus Apumiesten paikkoja

Mielestän ehdottomasti eksoottisinj a kiinnostavin työpaikkailmoitus sen päivän lehdessä oli revolverisorvaaja:

Työpaikkailmoitus Revolverisorvaaja

Vahinko vain, ettei tehtävästä ja työnantajasta annettu tuon enempää tietoja.

Kun työnteko tökkii

Tykkään työstäni, noin yleisesti ottaen. Olen monesti huomannut, että kun minua ei jonain päivänä jostain syystä huvita työnteko, niin silloin minulla on tekemättömien töiden listalla joku yksittäinen tehtävä, josta en pidä.

Olen huomannut, että ikävän homman tekemisen siirtäminen aiheuttaa pahimmillaan monen päivän ajan työmotivaation katoamisen, ei oikein huvita mikään. Toisaalta taas, kun vain ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee sen vähän tylsemmän homman, niin sen jälkeen paitsi, että on tyytyväinen kun tuo homma tuli tehtyä, niin huomaa, että työt noin yleisesti ottaen taas inspiroivat.

Eli ’eat the frog’ aamiaiseksi, niin loppupäivä ja joskus jopa loppuviikko sujuu mukavasti!

man-working-on-laptop-in-office

Photo on Foter.com

Pientä pintaremonttia: 80-luku muutti muualle meidän pikkuvessasta

Pikkulapsi- ja erityislapsiarki yhdistettynä työelämän vei vuosia lähes kaiken energiani. Nyt kun kotitilanne on helpottanut, niin minulla jää energiaa muuhunkin ja huomaan kiinnittäväni ympäristöön enemmän huomiota. Nyt aikaa ja tarmoa riittää taas muuhunkin kuin pakolliseen ja ideoita ihan kumpuilee päässä!

Ensimmäinen projektini oli meidän pikkuvessan uudistus. Talon aikaisemmat asukkaat olivat tehneet lähes koko talon kattavan perusteellisen remontin 80-luvulla. Silloin vessa oli ollut varmasti ihan hyvä ja kiva, mutta nyt, noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin, tämä 80-luvun tyyli ei miellyttänyt minun silmääni.

Ennen

Projektia aloittaessa kävin itseni kanssa taistelua voiko hyvässä kunnossa olevat, mutta omaan silmään rumat, kalusteet vaihtaa. Periaatteessa olen sitä mieltä, että tavaroita pitäisi käyttää koko niiden käyttöiän, mutta toisaalta vessan vaaleanpunaiset sävyt olivat minusta kamalat. Lopputuloksen nähtyäni olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, joka asiaa pohtiessani sanoi, että tee kunnolla kun teet. Niin nautit lopputuloksesta enemmän ja katselet sitä kuitenkin vuosia. Se oli hyvä neuvo!

Mitä sitten tehtiin?

Isoin muutos ilmeeseen tuli kun seinät ja lattia pinnoitettiin. Seinistä tuli valkoiset ja lattiasta harmaa. Lisäksi lavuaari ja hana vaihdettiin ja patteri maalattiin. Nurkkakaappi poistettiin, se korvattiin avoimella metallikorilla, jossa voi säilyttää wc-papereita. Ajattelin tämän tuovan enemmän tilantuntua, koska kyseessä on todella pieni tila. En löytänyt sopivaa uutta peiliä, joten päädyimme maalaamaan vanhan kehykset spraymaalilla, saa nähdä miten kestää. Vanhat lamput oli suunniteltu hehkulampuille ja ne toimivat hieman epävakaasti led-lamppujen kanssa (vaikka kanta oli oikea), joten oli helppo päätös uudistaa ne. Valitsin valkoista valoa antavat polttimot (4000K), koska valkoinen valo miellyttää minun silmää. Takaseinälle laitettiin tauluhylly sillä idealla, että siinä olevaa kuvaa voisi helposti vaihtaa kyllästymisen välttämiseksi.

Jälkeen

Suurin takaisku tässä projektissa taisi olla, että rikoin ensimmäisen julistekehyksen lasin heti kättelyssä ja siitä viisastuneena päädyin fleksilasiin tavallisen lasin sijasta julisteen kehystämisessä. Eli minun projektiksi tämä meni oikein hyvin!

Time is the only valuable thing we have

Vuoden loppu lähestyy ja välillä minua meinaa hengästyttää, kun mietin, mitä kaikkea täytyisi vielä keritä tekemään tänä vuonna. Luulen, että monella työpaikalla on sama tunnelma. Yhtä sun toista, isompaa ja pienempää, tehtävää ja deadlinea on vielä ennen vuoden vaihdetta.

Tästä sain kimmokkeen pohtia aikaa ja ajankäyttöä.

Vaikka monesti puhutaan ajanhallinnasta, niin tosiasia on, ettei aikaa voi hallita. Omaa tekemistään pystyy hallitsemaan paljon paremmin kuin aikaa itseään. Aika nimittäin menee eteenpäin omaa vääjäämätöntä tahtiaan ja vähät välittää meidän komentoyrityksistä, vaikka ne olisivat kuinka tarmokkaita tahansa.

Ikiaikainen totuus on, että meillä jokaisella on 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän vuorokautta viikossa. Lisää aikaa ei päivään tai viikkoon voi ostaa. Hetken voi huijata itseään ’ostamalla’ aikaa lyhentämällä yöunta tai nipistämällä aikaa jostain muusta toiminnasta. Mutta se on vain harhaa. Aikaa on edelleen se 24 tuntia vuorokaudessa ja kyse on siitä, miten tuon 24 tuntia kuluttaa.

Tavallaan on lohduttavaa, että me kaikki olemme kerrankin samalla viivalla. Se on varmaan tasa-arvoisin asia muuten monesti niin epätasa-arvoiseksi kokemassamme maailmassa.

Omaa ajankäyttöään kannattaa pohtia aika ajoin ja pyrkiä käyttämään oma aikansa viisaasti. Eri ihmiset haluavat elämässä erilaisia asioita ja siksi heidän ajankäyttönsä tuleekin olla erilaista. Homman juju on löytää itselleen parhaiten sopiva tapa tai jos siihen ei pääse, niin vähintään hyvä tapa käyttää aikaa erilaisten toiveiden, vaatimusten ja paineiden ristiaallokossa. On hyvä muistaa, että aika on katoavaista ja loppupeleissä omasta ajankäytöstään vastaa meistä jokainen itse itselleen.

fashion-person-woman-hand

Photo on Foter.com