Osoita tukesi ja arvostuksesi!

Viime päivinä olen miettinyt, kuinka etenkin näkyvässä asemassa olevat saavat osakseen paljon arvostelua. Jotenkin usein käy niin, että helpommin tulee kerrottua (ihan tuntemattomien ihmistenkin), jos joku meni heistä pieleen tai jos jossain tilanteessa olisi pitänyt toimia toisin. Ja sitten kun joku asia meni hyvin, niin palautteen antaminen unohtuukin. Tämä siis ihan noin yleisesti ottaen ja ihan tavallisessa elämässä. Jotenkin ajatellaan, että jos joku on saavuttanut jotain ja hoitaa hommansa siinä asemassa hyvin, niin että kyllä hän itse ymmärtää oman arvonsa. Ja usein näin onkin ja se on hyvä asia. Mutta kuitenkin olen ollut havaitsevinani, että heillekin tekee hyvää aika ajoin kuulla, että he tekevät hyvää työtä.

Otan esimerkin työelämästä ja esimiehistä. He ovat helppo maalitaulu ja heitä voi syyttää suunnilleen kaikista epäonnistumisista. Esimies on epäreilu tai ei ole tukenut tarpeeksi. Tai on ajanut vain yrityksen etua eikä ole ottanut työntekijöitä huomioon ollenkaan. Toki jokainen esimies varmasti ymmärtää, että on ikään kuin aina framilla ja häneen kohdistuu paljon kritiikkiä, sekä asiatonta että asiallista. Mutta monessa organisaatiossa esimies voi jäädä aika yksin. Hänellä ei välttämättä ole ketään kelle voisi purkaa tilannetta. Hän ei ehkä halua rasittaa omaa esimiestään pikku murheillaan tai sitten hänen oma esimiehensä voi olla liian kiireinen ja poissaoleva antamaan esimiestyössä tarvittavaa tukea. Yllätys, yllätys, esimiehet ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Heidän työllään on tietenkin iso merkitys alaisten viihtyvyyteen ja motivoitumiseen, mutta ei se aina ole pelkästään siitä kiinni. Moni muukin vaikuttaa asiaan, sekä positiivisesti että negatiivisesti.

Tämä sama koskee myös muita kuin esimiehiä, jotka nappasin esimerkiksi, koska heidän työkenttänsä on minulle tuttu ja siksi asia on helppo konkretisoida heidän avullaan. Mutta tukea tarvitsevia ihmisiä on ihan joka paikassa ja jokaisen ympärillä. Eikä tämä koske vain työelämää vaan kaikkea elämää. Katso ympärillesi ja mieti kenelle voisit tänään sanoa jonkun kannustavan sanan. Vaikka se tuntuisi itsestään selvyydeltä, niin on sen pukeminen sanoiksi silti tärkeää. Meistä ei kukaan saa liikaa kannustusta. Mieti hetki, kuinka monta kertaa olet itse muistanut sanoa lähelläsi oleville ihmisille, että he tekevät hyvää työtä ja että arvostat heidän antamaa panosta? Minä myönnän suoraan, että ihan liian harvoin. Tässä pitäisi petrata ja jos löytyy joku, jonka ei tarvitse, niin suuresti kunnioitan häntä.

Sanotaan, että olisi hyvä tehdä joku hyvä työ joka päivä. Se hyvä työ voi olla myös arvostuksen osoittaminen jollekulle, etenkin jos onnistuu löytämään sellaisen, jonka positiivinen palaute yllättää, on se tosi tehokas väline. Niin saajalle mutta etenkin antajalle. Useimmat meistä haluavat hyvää ja siksi toisten auttaminen ja tukeminen on niin palkitsevaa. Kannattaa kokeilla!

offer-hand-handful-of-help-respect-awe-attention

Photo credit: Foter.com

Yrittämättä ei kannata luovuttaa

Monia tuntemiani ihmisiä vaivaa epäonnistumisen pelko, toisin sanoen he jättävät tekemättä jotain haluamaansa siksi että etukäteen pelkäävät epäonnistuvansa. Luulen, että siinä on kyse epäonnistumiseen liittyvästä häpeästä ja sen välttelystä. Häpeä on kovin vahva ja epämukava tunne ja siksi sen välttely ohjaa monen käytöstä suhteettoman paljon. Mutta monta kertaa kukaan muu ei edes kiinnitä siihen epäonnistumiseen mitään huomiota. Häpeää siis pelätään liikaa ja osin myös aiheettomasti ja sen pelon annetaan ohjata elämää ihan liikaa.

Minun on vaikea ymmärtää, että luovutetaan yrittämättä. Jos siis on jotain mitä halutaan saada tai tapahtuvaksi, niin eikö silloin kannata edes yrittää? Eihän kaikki onnistu keneltäkään, joten jos epäonnistuu, niin ei ole mitään syytä vajota epätoivoon. Mielestäni on parempi vaan ajatella, että tällä kertaa en onnistunut, mutta ensi kerralla ehkä parempi onni. Yrittäminen on kuitenkin tärkeää. Se, ettei passiivisesti alistu odottamaan, että joku ojentaa valmiin saaliin kauniisti paketoituna lautasella. Minun kokemuksen mukaan nimittäin niin käy kovin harvoin jos koskaan. Paljon suurempi mahdollisuus on saavuttaa haluamansa, jos ottaa vastuun omiin käsiinsä ja tekee jotain sen eteen. Ja jos ei ensimmäisellä kerralla onnistu, niin sitten voi yrittää toisen kerran. Jos kiinnostus jossain vaiheessa lopahtaa, niin sitten vaan antaa asian olla ja suunnata mielenkiintonsa ja energiansa johonkin muuhun.

Tätä periaatetta olen koettanut opettaa myös lapsilleni. Olen teroittanut heille, että passiivisuus harvoin vie toivottuun lopputulokseen. Ja ennen kaikkea, että jos yrittää ja epäonnistuu, niin se on kuitenkin parempi kuin se että ei olisi edes yrittänyt.