Annetaan erilaisuudelle mahdollisuus!

Kävin tänään tutustumassa kehitysvammaisen poikani kanssa hänen mahdolliseen tulevaan jatko-opiskelupaikkaan. Koska poikani on kehitysvammainen, hänen opintopolkunsa on erilainen kuin monen muun. Kehitysvamma ei estä oppimista, päinvastoin, poikani oppii uusia taitoja koko ajan vaikkakin omassa, yksilöllisessä tahdissaan.

Minulle tuo tutustumiskäynti eritysoppilaitokseen tarjosi ikkunan  maailmaan. Tämä konkretisoitui syödessämme lounasta oppilaitoksen ruokalassa. Lounaan aikana katselin ympärilleni ja näin monenlaisia opiskelijoita, heidän avustajiaan, opettajia ja muista työntekijöitä. Ymmärsin, että siellä silmieni eteen avautui koko elämän kirjo. Se oli minulle hieno hetki, näin maailman, johon en joka päivä pääse kurkistamaan.

Joku toinen olisi voinut nähdä nipun ongelmia ja vajaavaisuuksia, mutta minä näin erilaisia ihmisiä ja selviytymistarinoita. Isoimman vaikutuksen minuun teki se hyväksyvä ja arvostava tunnelma, joka siellä ruokailun vilskeessä oli aistittavissa. Mietin, että kuinka erilaisista lähtökohdista voikaan rakentaa hyvän elämän.

5435872761_f364eee55d_b

Photo by *Saffy* on Foter.com / CC BY

Tylyttävät naiset työelämässä?

Hesarissa oli juttu, että naiset kohtelevat toisiaan tylymmin kuin miehet naisia. Kyse oli amerikkalaisesta tutkimuksesta ja jutussa kyllä kerrottiin, että asiasta on ristiriitaista tutkimustulosta eli kaikki tutkimukset eivät toki tue tätä väitettä.

Jäin miettimään asiaa itse omien kokemusteni perusteella. Olen ollut sikäli onnekas, että minua on kohdeltu pääasiassa hyvin. Toki oltuani työelämässä reilut kolmekymmentä vuotta mukaan mahtuu myös vähemmän hyviä kokemuksia, mutta ne eivät ole koskaan olleet hallitsevassa asemassa. Näitä vähän  huonompia kokemuksia on ollut sekä miesten että naisten kanssa, enkä ole ajatellut niiden olevat sukupuolesta, vaan persoonasta riippuvaisia.

Olen työskennellyt sekä nais- että miesvaltaisissa työpaikossa enkä ole huomannut suurtakaan eroa asiassa. Toki olen huomannut, että monia miehille tyypillisiä ominaisuuksia arvostetaan työelämässä. Esimerkiksi matala ääni ja suurempi fyysinen koko tuo arvovaltaa ja miehet voidaan mieltää dynaamisemmiksi ihan vain sukupuolensa ansiosta. Mutta eivät nämä yleistykset sitä merkitse, etteikö naisetkin voisi nauttia arvovallasta tai ettei heitä voitaisiin pitää dynaamisena. Joko samoilla tai eri keinoilla. Eikä pelkästään miehille tyypillisä ominaisuuksia pidetä toivottavina, vaan tasapuolisuuden nimissä täytyy mainita, että esim. naisille tyypillisiä kommunikaatiotaitoja arvotetaan nykyisin organisaatiossa kuin organisaatiossa.

Tosiasia on, etteivät nämä minun kokemukset naisten ja miesten kanssa työskentelystä ole yleispäteviä. Jokainen työyhteisö on erilainen ja jokaisella meillä on omat kokemukset ja ne voivat olla aivan erilaisia ja silti yhtä merkittäviä. Liian moni nainen ja mieskin on kokenut ikävää tylyttämistä urallaan. Tylyttäjä voi olla johtaja, esimies, työkaveri ja tänä päivänä yhä useammin asiakas. Tylyttäminen on tyhmää ja itsekästä. Asiat, ikävätkin, voi useimmiten ilmaista monella lailla, myös toista tylyttämättä.

Olen vakuuttunut, että meistä jokainen  toimii arvostavassa ilmapiirissä parhaiten. Ja mikä parasta, ei tarvitse, eikä ole syytä jäädä passiivisena odottamaan, että muut rupeavat näyttämään arvostusta. Jokainen vaikuttaa työilmapiiriin omalla käytöksellään ja voi parantaa sitä osoittamalla muille arvostusta.

Linkki alussa mainittuun Hesarin juttuun: Amerikkalaistutkimus: Naiset kohtelevat toisiaan työpaikoilla tylymmin kuin miehet naisia. (En osaa sanoa, onko maksumuurin takana vai ei).

startup-meeting-brainstorming-business-teamwork-1

Photo on Foter.com

Kuka kaipaa arvostusta?

Jotenkin ajatellaan, että jos joku on saavuttanut jotain ja hoitaa hommansa siinä asemassa hyvin, niin että kyllä hän itse ymmärtää oman arvonsa. Ja usein näin onkin ja se on tietenkin hyvä asia. Mutta olen ollut havaitsevinani, että heillekin tekee hyvää aika ajoin kuulla, että he tekevät hyvää työtä.

Otan esimerkin työelämästä ja esimiehistä. He ovat helppo maalitaulu ja heitä voi syyttää suunnilleen kaikista epäonnistumisista. Esimies on epäreilu tai ei ole tukenut tarpeeksi. Tai on ajanut vain yrityksen etua eikä ole ottanut työntekijöitä huomioon ollenkaan. Toki jokainen esimies varmasti ymmärtää, että on ikään kuin aina framilla ja häneen kohdistuu paljon kritiikkiä, sekä asiatonta että asiallista.

Monessa organisaatiossa esimies voi jäädä aika yksin. Hänellä ei välttämättä ole ketään kelle voisi purkaa tilannetta. Hän ei ehkä halua rasittaa omaa esimiestään pikku murheillaan tai sitten hänen oma esimiehensä voi olla liian kiireinen ja poissaoleva antamaan esimiestyössä tarvittavaa tukea.

Yllätys, yllätys, esimiehet ovat ihmisiä siinä missä muutkin! Heidän työllään on iso merkitys alaisten viihtyvyyteen ja motivoitumiseen, mutta ei se aina ole pelkästään siitä kiinni. Moni muukin vaikuttaa asiaan, sekä positiivisesti että negatiivisesti.

Arvostuksen tarve koskee myös muita kuin esimiehiä. Esimiehet nappasin tähän esimerkiksi, koska heidän työkenttänsä on minulle tuttu ja siksi asiaa on helppo konkretisoida heidän avullaan. Mutta tukea tarvitsevia ihmisiä on ihan joka paikassa ja jokaisen ympärillä. Eikä tämä koske vain työelämää vaan ihan kaikkea elämää.

Kehtoitan jokaista, katso ympärillesi ja mieti kenelle voisit tänään sanoa jonkun kannustavan sanan. Vaikka se tuntuisi itsestään selvyydeltä, niin on sen pukeminen sanoiksi silti tärkeää. Meistä ei kukaan saa liikaa kannustusta.

Mieti hetki, kuinka monta kertaa olet itse muistanut sanoa lähelläsi oleville ihmisille, että he tekevät hyvää työtä ja että arvostat heidän antamaa panosta? Minä myönnän suoraan, että ihan liian harvoin. Tässä pitäisi petrata ja jos löytyy joku, jonka ei tarvitse, niin suuresti kunnioitan häntä.

Sanotaan, että olisi hyvä tehdä joku hyvä työ joka päivä. Se hyvä työ voi olla myös arvostuksen osoittaminen jollekulle, etenkin jos onnistuu löytämään sellaisen, jonka positiivinen palaute yllättää, on se tosi tehokas väline. Niin saajalle mutta etenkin antajalle. Useimmat meistä haluavat hyvää ja siksi toisten auttaminen ja tukeminen on niin palkitsevaa. Kannattaa kokeilla!

people-enjoying-rock-concert-with-heartshape-hand-gesture

Photo credit: Foter.com

Tämän kirjoituksen olen julkaissut jo aikaisemmin toisessa mediassa, mutta koska aihe on mielestäni tärkeä, niin halusin julkaista sen uudelleen.

Osoita tukesi ja arvostuksesi!

Viime päivinä olen miettinyt, kuinka etenkin näkyvässä asemassa olevat saavat osakseen paljon arvostelua. Jotenkin usein käy niin, että helpommin tulee kerrottua (ihan tuntemattomien ihmistenkin), jos joku meni heistä pieleen tai jos jossain tilanteessa olisi pitänyt toimia toisin. Ja sitten kun joku asia meni hyvin, niin palautteen antaminen unohtuukin. Tämä siis ihan noin yleisesti ottaen ja ihan tavallisessa elämässä. Jotenkin ajatellaan, että jos joku on saavuttanut jotain ja hoitaa hommansa siinä asemassa hyvin, niin että kyllä hän itse ymmärtää oman arvonsa. Ja usein näin onkin ja se on hyvä asia. Mutta kuitenkin olen ollut havaitsevinani, että heillekin tekee hyvää aika ajoin kuulla, että he tekevät hyvää työtä.

Otan esimerkin työelämästä ja esimiehistä. He ovat helppo maalitaulu ja heitä voi syyttää suunnilleen kaikista epäonnistumisista. Esimies on epäreilu tai ei ole tukenut tarpeeksi. Tai on ajanut vain yrityksen etua eikä ole ottanut työntekijöitä huomioon ollenkaan. Toki jokainen esimies varmasti ymmärtää, että on ikään kuin aina framilla ja häneen kohdistuu paljon kritiikkiä, sekä asiatonta että asiallista. Mutta monessa organisaatiossa esimies voi jäädä aika yksin. Hänellä ei välttämättä ole ketään kelle voisi purkaa tilannetta. Hän ei ehkä halua rasittaa omaa esimiestään pikku murheillaan tai sitten hänen oma esimiehensä voi olla liian kiireinen ja poissaoleva antamaan esimiestyössä tarvittavaa tukea. Yllätys, yllätys, esimiehet ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Heidän työllään on tietenkin iso merkitys alaisten viihtyvyyteen ja motivoitumiseen, mutta ei se aina ole pelkästään siitä kiinni. Moni muukin vaikuttaa asiaan, sekä positiivisesti että negatiivisesti.

Tämä sama koskee myös muita kuin esimiehiä, jotka nappasin esimerkiksi, koska heidän työkenttänsä on minulle tuttu ja siksi asia on helppo konkretisoida heidän avullaan. Mutta tukea tarvitsevia ihmisiä on ihan joka paikassa ja jokaisen ympärillä. Eikä tämä koske vain työelämää vaan kaikkea elämää. Katso ympärillesi ja mieti kenelle voisit tänään sanoa jonkun kannustavan sanan. Vaikka se tuntuisi itsestään selvyydeltä, niin on sen pukeminen sanoiksi silti tärkeää. Meistä ei kukaan saa liikaa kannustusta. Mieti hetki, kuinka monta kertaa olet itse muistanut sanoa lähelläsi oleville ihmisille, että he tekevät hyvää työtä ja että arvostat heidän antamaa panosta? Minä myönnän suoraan, että ihan liian harvoin. Tässä pitäisi petrata ja jos löytyy joku, jonka ei tarvitse, niin suuresti kunnioitan häntä.

Sanotaan, että olisi hyvä tehdä joku hyvä työ joka päivä. Se hyvä työ voi olla myös arvostuksen osoittaminen jollekulle, etenkin jos onnistuu löytämään sellaisen, jonka positiivinen palaute yllättää, on se tosi tehokas väline. Niin saajalle mutta etenkin antajalle. Useimmat meistä haluavat hyvää ja siksi toisten auttaminen ja tukeminen on niin palkitsevaa. Kannattaa kokeilla!

offer-hand-handful-of-help-respect-awe-attention

Photo credit: Foter.com

%d bloggaajaa tykkää tästä: