Klikkiotsikot kunniaan!

Torstaina minulla oli tilaisuus vierailla Kauppalehden toimituksessa Suomen IR-yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa. Ajattelin heti kutsun nähtyäni, että tuota tilaisuutta ei pidä jättää käyttämättä. Minulle on harvinaista herkkua päästä kurkistamaan jonkun lehden toimitukseen!

Tilaisuudessa meille kerrottiin Alma Median talous- ja pörssiuutisoinnin ja -juttujen syntyprosessista. Siis siitä, miten toimittajat käytännössä toimivat ja poimivat heille tulevasta uutisvirrasta juttuaihioita työstettäväksi. Oli tosi kiinnostavaa kuulla asioita tekijänäkökulmasta kerrottuna, itse kun edustan sitä lukijaa. Olen huomannut, että usein pöydän toiselle puolelle kurkistaminen on mielenkiintoista ja niin oli tälläkin kertaa.

Etenkin syntyneestä keskustelusta tykkäsin. Keskustelimme ns. klikkiotsikoista, siitä mitä ne ovat ja ennen kaikkea siitä, että otsikon lisäksi jutussa pitäisi olla jotain muutakin lukijalle lisäarvoa tuottavaa sisältöä. Itseäni ilahdutti kovasti, että Kauppalehden vastuuhenkilöt toivat tämän itse ja oma-aloitteisesti esille.

Mediaa, mukaan lukien talousmedia, luetaan yhä enemmän sosiaalisessa mediassa olevien linkkien perusteella. Tätä teen itsekin, usein tulee klikattua juttua kiinnostavan otsikon perusteella. Toki käyn myös lehtien (mm. Kauppalehden) etusivulla katsomassa minkälaisia juttuja on tarjolla, mutta koska aikaa on rajallinen määrä käytettävissä, ei sieltä aina huomaa kaikkia itseään kiinnostavia juttuja. Eli jään odottamaan entistä parempia klikkiotsikoita!

IMG_2872

Historian havinaa: vanha kirjoituskone Kauppalehden toimituksessa

Tämä nauratti tänään

Toki tiedän, etteivät numerot ole ihan helppoja kaikille, mutta silti minua nauratti alla oleva jutunpätkä tämän aamun Kauppalehdessä.

WP_20151208_001

Itsekseni mietin, että jos aikaeron laskeminen kuuluu sarjaan ’monimutkaiset laskutoimitukset’, niin mitähän mahtaa pitää sisällään sarja ’helpot laskutoimitukset’. Kiinnostaisi tietää.