Lukeminen kannattaa aina?

Äänikirjat kasvattavat suosiota. Minä löysin ne jokunen vuosi sitten, ensin ostin niitä iTunesista, mutta myöhemmin olen siirtynyt Audible.uk:n käyttäjäksi. Äänikirjapalveluita on useita enkä osaa sanoa mikä niistä on paras. Itse käytän Audible.uk:ta koska sen kuukausimaksu on muutaman euron halvempi kuin suomenkielisten palveluiden ja toinen, ehkä merkittävämpi syy on, että pidän englannin kielestä ja kirjoja on kiva kuunnella kauniilla englannilla luettuna.

Audiblesta kirjoja löytyy suuri valikoima ja kuukausimaksulla voi valita kuunneltavaksi yhden kirjan kuukaudessa. Audiblen systeemissä äänikirja myös jää itselle, jos palvelun joskus päättää lopettaa. Joissain äänikirjapalveluissa homma toimii siten, että kirjoja voi kuunnella kuukausimaksulla rajattomasti, mutta niiden kuunteluoikeus on sidottu palvelun tilaamiseen. Jos mielii kunnella paljon, niin sitten ehkä joku sellainen palvelu, jossa kuuntelumäärää ei ole rajoitettu, on parempi.

Photo on Visualhunt.com

Minulle yksi kirja kuukaudessa riittää mainiosti. Kuuntelen äänikirjoja lähinnä autoa ajaessa enkä aja (onneksi) niin paljoa autolla. Äänikirjojen kuuntelu on muuttanut omaa suhtautumista autoiluun, enää siihen kuluva aika ei tunnu niin hukkaanheitetyltä ajalta. Joskus olen kuunnellut kirjoja myös peruskuntotreeniä salilla tehdessä, neuloessa tai kävelylenkillä, mutta nykyisin kirjoja tulee kuunneltua enimmäkseen vain autossa ja silloinkin vain, jos olen yksin liikkeellä. Jostain syystä perhe ei halua kuunnella samoja kirjoja kuin minä, ainakaan automatkan aikana.

Puhelimessa olevan äänikirjapalvelusovelluksen hyvä puoli on, että se on aina mukana. Sitä ei tarvitse erikseen muistaa ottaa mukaan. Jos tulee tilanne, että on käyttöä äänikirjalle, niin puhelimen ja kuulokkeet voi kaivaa esille laukusta ja odottavan aika kuluu taas mukavasti. Ainut Audiblen huono puoli on, että sieltä ei löydy suomalaisia kirjoja. Esimerkiksi Risto Siilasmaan Paranoidi optimisti kiinnostaisi kuunnella, mutta sitä ei Audiblen valikoimista ainakaan toistaiseksi löydy. Suomenkieliset kiinnostavat kirjat pyrin siis lukemaan paperikirjoina.

Paperikirjaan uppoutuminen on kivaa! Jotenkin tuntuu, että paperikirjaa lukiessa keskittyminen on syvempää kuin muuten niin pirstaleisessa arjessa. Ajattelen (en siis tiedä), että perinteinen lukeminen tekee hyvää keskittymiskyvylle.

Photo on Visualhunt.com

Eväitä onnistuneeseen kohtaamiseen

Kohtaaminen voi mennä vikaan jo heti alkumetreillä. Kun paikalle tulee uusi henkilö ja jos hänen saapumistaan ei huomioida mitenkään, paikalle tulija tuskin tuntee oloaan hyväksi. Hiljattain minulle kävi näin, kun liityin pöytäseurueeseen, jossa kaikki muut olivat minulle hyvinkin tuttuja henkilöitä. Meneillään oli (ilmeisesti) mielenkiintoinen keskustelu. Keskustelu oli niin mielenkiintoinen, ettei kukaan pöytäseurueessa kerennyt noteeraamaan saapumistani mitenkään. Tuli vähän ontto olo, mutta en kehdannut kuitenkaan osoittaa mieltäni ja poistua paikalta.

Ehkä siksi en poistunut paikalta, että en halunnut kuitenkaan loukata muita, tosin en ollut varma olisiko poistumistani edes huomattu. Ymmärsin toki, että meneillään ollut keskustelu oli osallistujista niin mielenkiintoinen, että he eivät malttaneet herpaantua siitä edes hetkeksi. Tilanne korjaantui vähän myöhemmin, kun minut otettiin mukaan keskusteluun, mutta itsekseni jäin miettimään tilannetta ja etenkin sitä miltä se minusta tuntui. Olisiko sen keskustelun punainen lanka kadonnut, jos minun saapumiseni paikalle olisi jotenkin noteerattu? Edes nyökkäämäll? Olisiko silloin joltain jäänyt sanomatta joku kielenpäällä ollut tärkeä pointti?

Jos kohtaamisen ensihetket sujuvat joko hyvin tai huonosti, niin on hyvä muistaa, että koko tilanne ei vielä ole siinä. Aloitusta ehkä vielä tärkeämpää kohtaamisen kannalta on jatko. Maltetaanko kuunnella vai keskitytäänkö omaan itseensä? Jos maltetaan kuunnella, niin onko kuunteleminen näennäistä vai todellista? Olen joskus itsekin syyllistynyt kuuntelemaan siten, että samalla mietin, miten vastaan kuulemaani. Tämä on vähän typerää. Tiedän nimittäin oikein hyvin, että en pysty tekemää tai ajattelemaan kovin montaa asiaa kerrallaan. Eli parempi olisi vain keskittyä kuuntelemaan ja korkeintaan miettiä samalla ymmärtääkö puhujan pointin oikein ja miettiä sitä omaa reaktiotaan vasta vähän myöhemmin.

Usein kuulee väitettävän, että kiire estää aidon kohtaamisen. Todellisuudessa kiire kuitenkin estää kuuntelemista todella harvoin. Muistan kuulleeni, että keskimäärin ihmiseltä vie noin 20 sekuntia kertoa asiansa. Siitä voinee päätellä, että jos toisen kuuntelemiseen irrottaa omasta ajastaan yhden minuutin, niin asia tulee jo selväksi. Jos oma aikataulu on tiukka, niin sen minuutin jälkeen voi pyytää toiselta, että palataan asiaan hieman myöhemmin paremmalla ajalla. Silloin on tärkeää myös oma-aloitteisesti palata siihen asiaan, se on jatko-osa siihen kohtaamiseen ja sen synnyttämään tunnereaktioon.

Etenkin hankalissa tilanteissa kohtaamisen merkitys korostuu. Moni ristiriitatilanne eskaloituu konfliktiksi nimenomaan huonosti sujuneen kohtaamisen takia. Kohtaamisella tai kohtaamattomuudella on iso osa siinä, miten vastapuoli kokee tilanteen: syntyy käsitys siitä, onko ne asiat vai ihmiset, jotka riitelevät.

Itselleni ehkä tärkein ohjenuora muiden kohtaamisessa on ollut ”it’s not about you” eli mielestäni hyvä kohtaaminen lähtee siitä, että keskittyy toiseen eikä itseensä. Oman näkymisensä ja pätemisentarpeensa voi työntää hetkeksi taka-alalle ja keskittyä toisen kokemukseen ja näkyväksi tekemiseen.

colleagues-having-business-meeting-in-coffee-bar

Photo on Foter.com