Kadonnutta joulurauhaa etsimässä

Jouluna molemmat lapseni ovat kotona. Tai olivat osan aikaa, nuorempi lapseni lähti jo eilen illalla takaisin asumisyksikköönsä. Tänä jouluna minusta tuntuu, että olen sisäistänyt olennaisen osan omaa elämäni. Siitä miten se koostuu erilaisista tarpeista ja niiden yhteensovittamisesta. Minun hermojärjestelmäni on sellainen, että kaipaan ja tarvitsen rauhaa ja hiljaisuutta. Minun poikani on taas sellainen, että hiljaisuus ja rauha eivät kuulu hänen elämäänsä.

Photo on Visualhunt.com

Äitinä olen pohtinut tätä ristiriitaa paljon. Olen vuosia käynyt sisäistä taistelua siitä, miten minun pitäisi tasapainoilla näiden kahden asian välillä paremmin. Tai siis sopeutua paremmin olosuhteisiin, jotka määrittävät poikani arkipäivää. Vaikka kuinka minusta olisi ihana rauhoittua jouluna, käpertyä ehkä johonkin mukavaan tuoliin lukemaan hyvää kirjaa, niin tiedän, että se on illuusio, johon tuskin toteutuu koskaan olettaen, että haluan poikani olevan meillä kotona jouluna. Ja sitähän minä juuri halua, että molemmille lapsilleni erilaisine tarpeineen on tilaa meillä jouluna.

Tänä jouluna vihdoin ymmärsin, että turha minun haikailla jouluna rauhoittumisen perään. Meidän elämä on tällaista ja tällaisena se varmaan säilyy tulevina jouluinakin. En näe tilannetta, että poikani puuhailisi omissa oloissaan hiljaa. Autistisuudesta huolimatta hän on huomioinhakuinen ja puhumattomuudesta huolimatta hänen läsnäolonsa kuulee kyllä koko ajan. Intensiivisyys ja rauhattomuus ovat varmaan sopivia adjektiiveja kuvaamaan olemista hänen kanssaan.

Mutta tänä vuonna (vihdoin) ymmärsin, että vaikka joulu ei meidän perheessä ole rauhoittumisen aikaa, niin jonain muuna päivänä pystyn toteuttamaan haaveeni rauhoittumisesta. Aika hienoa, että olemme elämässä päässeet siihen vaiheeseen, että nämä molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. Vaikkakaan eivät samana päivänä, mutta kuitenkin.

Photo on Visualhunt.com

Pizzalautasesta sydämeen

Ensimmäisen linnun sain läksiäislahjaksi yhdestä työpaikasta. Toimitusjohtaja totesi sitä minulle ojentaessaan, että se symboloi minun perhekeskeisyyttä ja halua huolehtia perheestäni. Olin lähdössä toiseen työpaikkaan ja yksi merkittävä syy työpaikan vaihtoon oli työpaikan sijainti. Tein tietoisen päätöksen lyhentää töihin kuluvaa aikaa vaihtamalla noin tunnin työmatkan noin viiden minuutin työmatkaan. Tietenkin vaihtoon oli muitakin syitä, mutta sitä liikettä en tehnyt CV mielessäni. Päinvastoin, siirryin controllerista pääkirjanpitäjäksi ja se ei välttämättä näytä niin hohdokkaalta CV:ssä.

Vaikka en olekaan Iittalan lintujen suuri ihailija, niin tykästyin tähän saamaani lintuun. Se symboloi minulle perhekeskeisyyttä. Myöhemmin hankin kolme lintua lisää ja näin linnusta muodostui ’meidän perhe’. Kaikki lintuja, mutta hieman erilaisia: kaikki omia yksiköitään muodostamassa yhtä kokonaisuutta.

Pitkään pidin näitä lintuja esillä pyöreässä pizzalautasella (juu, luit oikein: pizzalautasella). Lautanen symboloi minulle meidän kotia. Lautanen oli kuitenkin mielestäni hieman liian suuri, linnut ’seilasivat siinä liian erillään. Ilahduin kun hiljattain pysähtyessäni autoilun lomassa kahville löysin sydämenmuotoisen ja hieman pienemmän pesän linnuille. OK, en ole niin romanttinen ihminen, että haalisin sydänsymboleja ympärilleni, mutta meidän kotia kuvaamaan sydänastia sopii minulle oikein hyvin.

IMG_2697