Voiko positiivisen palautteen rahastaa?

Ainakin voi yrittää, mutta kannattaako se?

Vuosia sitten esimieskurssilla yksi toinen osallistuja sanoi, että hän ei koskaan kehu (mies)alaisiaan, koska jos kehuu, niin sitten alainen välittömästi tai viimeistään seuraavassa kehityskeskustelussa pyytää kehumiseen vedoten palkankorotusta. Siis että kehumisen kohde ns. rahastaa saamansa positiivisen palautteen. Minulle näin ei ole (vielä) käynyt ja vaikka en sitä varsinaisesti pelkää, niin ymmärrän kyllä pointin. Vaikka palkankorotuspyyntöjen (sekä aiheellisten ja aiheettomien) käsitteleminen kuuluu normaaliin esimiestyöhön. Vaikka palkankorotuksia olisi hauska jakaa, niin aina se ei kuitenkaan ole mahdollista.

Itse en ole koskaan yrittänyt saada palkankorotusta (tai –tarkistusta) vedoten esimiehen positiiviseen palautteeseen. Vaikka palkankorotus olisikin kiva, niin mielestäni työnteko on mukavampaa, jos oma esimies välillä kehuu.

Tämä aihe on selvästi jäänyt minua mietityttämään, sekä esimiehenä että alaisena. Kiinnostaisi kuulla muiden ajatuksia ja/tai kokemuksia aiheesta. Oletko joskus pyytänyt palkankorotusta vedoten esimiehen positiiviseen palauttteeseen? Tai onko sinulta pyydetty palkankorotusta vedoten positiiviseen palautteeseen? Miten kävi, tuliko palkankorotus? Entä jatkuiko positiivinen palaute?

coins-on-white-surface

Photo credit: Foter.com

Miksi positiivinen palaute jää joskus antamatta?

Aina ansaittuakaan positiivista palautetta ei tule annettua. Syyt siihen vaihtelevat. Itselleni tuli mieleeni muutamia syitä, miksi olen joskus jättänyt positiivisen palautteen antamatta. Näin on käynyt, vaikka noin yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ansaittu kehu kannattaa lausua ääneen.

Joskus otollinen tilanne antaa positiivista palautetta menee ohi, koska on itse niin keskittynyt tuomaan esiin jonkun pointin, että jättää reagoimatta johonkin, jotta oma pointti ei jäisi sanomatta. Siis ohittaa hyvän tilaisuuden, koska odottaa, että pääsisi itse jakamaan mielipiteitään. Inhimillistä, mutta silti vähän tyhmää. Etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa se oma odottava ja myöhemmin julkituotu pointti ei ollutkaan niin briljantti.

Joskus voi yksinkertaisesti vain ujostuttaa sanoa jotain positiivista palautetta. Ja siksi se jää sanomatta. Näin käy itselleni etenkin ”tärkeiden” ja etenkin tunnettujen ihmisten kanssa. Muistan itse kerran kuunnelleeni Mikael Jungneria sijoittajaviestintätilaisuudessa ja tykänneeni kovasti yhdestä hänen käyttämästään vertauksesta, jolla hän konkretisoi ajatustaan viestinnästä. Tauolla, kahvin juonnin lomassa, olisi ollut oikein mainio tilaisuus käydä kiittämässä häntä hyvästä ja asiaa konkretisoivasta esimerkistä. Mutta minua ujostutti ja jätin tilaisuuden käyttämättä. Jälkeenpäin vähän harmitti. Mitä siinä olisi muka ollut menetettävää? Yksi ansaittu kehu olisi kerrottu ääneen ja kohde olisi voinut ilahtua aiheesta tai pahimmassa tapauksessa pitänyt minua lipevänä mielistelijänä. Mutta entä sitten, vaikka hän olisikin pitänyt minua mielistelijänä? Se tuskin olisi vaikuttanut omaan elämääni suurestikaan enää seuraavana päivänä.

Tietenkin joskus on käynyt myös niin, että joku on mielestäni ollut niin ärsyttävän täynnä itseään, että olen tarkoituksella jättänyt (ansaitukin) kehun sanomatta ääneen. Ihan vain sen takia, ettei tämä jo valmiiksi kovasti itseään korostava henkilö innostuisi vielä enempää. Ei kovin jaloa minulta, mutta mielestäni inhimillistä.

Muistuuko sinulle mieleen syitä, miksi itseltäsi on joskus positiivinen palaute jäänyt antamatta?

Business Scum

Photo credit: Libertinus via Foter.com / CC BY-SA

Miten antaa positiivista palautetta luontevasti?

Positiivista palautetta on varmaan kaikkien mielestä kiva saada. Olen järjestelmällisesti yrittänyt kehittää itseäni sen antamisessa. Ja tietenkin siten, että positiivinen palaute kuulostaisi luontevalta eikä kornilta tai lipevältä. Korni tai lipevä palaute tuskin inspiroi ketään, mutta joskus hyvässäkin tarkoituksessa sanotut sanat voivat kuulostaa typeriltä tai teennäisiltä. Silloin ne eivät vakuuta hyvästä tarkoituksesta huolimatta. Luulen, että tästä on kokemusta yhdellä sun toisella. Mutta mielestäni, jos tarkoitus on hyvä, niin ei kannata masentua, vaikka aina kehuvan palautteen antaminen ei menisikään ihan putkeen. Seuraavalla kerralla menee varmasti paremmin!

Kuinka sitten antaa positiivista palautetta luontevasti? Uskon, että paras tapa kehittyä mestariksi on harjoitus. Harjoituksen voi aloittaa pienistä asioista, ei tarvitse odottaa vuoden urotekoa kehuakseen toista. Aktiivisesti yritän koulia itseäni tunnistamaan tilanteita, jotka ovat otollisia positiivisen palautteen antamiseksi.  Sopivassa tilanteessa luontevasti julki lausuttu kehu ei kuulosta kornilta tai lipevältä vaan erinomaisen oikealta kommentilta.

Olen huomannut, että jälkeenpäin minua harmittaa lähes poikkeuksetta, jos olen jättänyt jonkun sopivan tilaisuuden positiivisen palautteen antamiseen käyttämättä. Hukkaan heitetty mahdollisuus on menetetty mahdollisuus!

Positiivisen palautteen juju on aitous. Ihminen tuntuu olonsa petetyksi, jos hänelle kehutaan jotain ja sitten myöhemmin käykin ilmi, että ei kehuja oikeasti ollutkaan sitä mieltä. Aitous on sikäli helppo laji, että kun tuo julki vain todellisia mielipiteitään, niin ei jää myöhemmin kiinni valehtelusta. Tietenkään ihan kaikkia mielipiteitään ei tarvitse tai kannata tuoda julki, etenkään työyhteisössä, mutta uskon, että vilpittömästä annetusta positiivisesta palautteesta tai tunnustuksesta on tuskin haittaa kenellekään.

Lisäksi kannattaa ottaa keinovalikoimaansa ns. positiivinen juoruilu. Se toimii niin, että kun tulee puhe jostain henkilöstä, joka ei ole paikalla, niin keskustelun lomaan voi livauttaa kehuvan kommentin poissaolijasta. Jos (ja usein kun) tämä henkilö kuulee siitä myöhemmin, niin hän ilahtuu lähes poikkeuksetta. Hänestä ei puhuttukaan selän takana pahaa vaan hyvää! Positiiviessa juoruilussa on sekin hyvä puoli, että vaikka se ei koskaan kantautuisikaan kehun kohteen korviin, niin positiivinen puhe ei-paikalla-olijoista vaikuttaa yhteisön ilmapiiriin myönteisesti.

peoples-woman-hand-hand

Photo credit: Foter.com