Olen viime aikoina törmännyt muutamaankin juttuun, joissa on puhuttu työelämän ja perheen yhdistämisestä lähinnä siitä näkövinkkelistä, että miten työnantaja voi tukea perheen ja työn yhdistämistä. Muun muassa asiasta oli hiljattain juttu Talouselämässä ja tasa-arvovaltuutetun toimisto kampanjoin perhemyönteisen työpaikan puolesta.
Sinänsä ihan hienoa, mutta minua hieman kiusaa näissä se, että joustotoimenpiteitä mietitään pelkästään perheen ja työelämän yhdistämisen vinkkelistä. Joustamista ei mielestäni pidä ajatella vain perheellisten ihmisten lähtökohdasta. Myös perheetön voi joutua tilanteeseen, että tarvitsee omien erikoistarpeidensa huomioimista.
Ajattelen, että meillä kaikilla on elämässä tärkeitä asioita. Tärkeät asiat voivat olla eri ihmisillä hyvin erilaisia, kukin rakentaa itselleen mielekästä elämäänsä omien arvojen, toiveiden ja omien mahdollisuuksien mukaan. Jollekin se maailman tärkein asia on lapset, jollekin toiselle harrastus, vapaaehtoistyö tai jokin muu juttu. Mielestäni työpaikan pitäisi olla sellainen, että se mahdollistaa myös muun elämän kuin työelämän. Ajattelen, että muun elämän ja työnteon pitäisi mahtua samaan pakettiin.
On paljon muitakin tilanteita kuin pikkulapsiarki, joissa työelämän ja muun elämän yhdistäminen voi olla haasteellista. Perheessä tai lähipiirissä voi tulla eteen haasteellinen tilanne eikä työntekijä ehkä kuitenkaan haluaisi jäädä kokonaan pois työelämästä. Voi olla omaishoitajuutta tai jokin harrastus, esim. kilpaurheilu, jolloin esim. normaaleiden työaikojen noudattaminen voi olla haasteellista. Tiedänpä niitäkin, jotka tekevät huomattavan määrän hyväntekeväisyyttä ja toivovat sen takia joustoa työnantajalta.
Osa näistä tilanteista on sellaisia, että ne ovat olleet olemassa jo työpaikkaan tullessa ja siksi niiden vaatimista toimista on sovittu jo työhönottotilanteesta. Osa taas on sellaisia, että niitä on ollut vaikea ennakoida, esim. perheen jäsenen hankala sairaus.
Itse toimin vuosia lapseni omaishoitajana ja olin hyvin kiitollinen, että pystyin tekemään myös töitä. Työ tarjosi minulle paitsi toimentulon, niin paikan ’ottaa lomaa’ hankalasta perhetilanteesta. Minulle oli jaksamisen kannalta tärkeää, että koko minun elämä ei ollut lapseni asioiden hoitoa ja hänen erityistarpeidensa huomioimista. Toki nämä asiat vaativat minulta aikanaan paljon energiaa, sen huomaa erityisesti nyt kun poikani ei asu enää kotona. Palavereja yms. edelleen, mutta minun ajankäyttöni ja mahdollisuus päättää omasta tekemisestä on vapautunut merkittävästi.
Itse ajattelen varsin pitkälle, että jos palkkaa motivoituneita ja hyviä työntekijöitä, niin eritilanteista johtuvat joustot eivät nouse ongelmaksi. Avainasemassa on siis joustojen lisäksi työntekijöiden motivaatio ja vastuunotto työstä. Motivoituneiden työntekijöiden kanssa erilaiset tilanteet eivät pääsääntöisesti nouse niin suureksi ongelmaksi, että niitä ei kannattaisi yrittää ratkaista joustoilla tai muilla erityistoimenpiteillä. Tosin yksiselitteisiä sääntöjä on haasteellista luoda, koska tilanteet vaihtelevat niin tavattomasti.
Kannatan asioista puhumista ja ennen kaikkea ihmisen kohtaamista näitä asioita ratkaistaessa. Toki joustotoimenpiteitä miettiessä täytyy huomioida myös työnantajan näkökanta. Työnantajan edun turvaaminen osaltaan varmistaa koko työpaikan jatkuvuutta. Eri työtehtävien asettamat vaatimukset ovat erilaisia, on paikkaan ja aikaan sidottuja tehtäviä, ja joustot silloin täytyy suunnitella näiden vaatimusten mukaisesti. Vaikka työnantajan edun pitää mielessään, eikä aina voi suostua kaikkeen, niin silti usein on mahdollista tehdä jotain. Joskus jo ihan pienikin jousto voi olla ratkaiseva.
Jousto oikeassa paikassa ja työntekijän tarpeiden huomioiminen voi osoittautua työnantajalle myöhemmin hyvinkin hyödylliseksi. Kokemukseni mukaan joustaminen sitouttaa työntekijää ja aiheuttaa entistä suuremman halun hoitaa työnsä hyvin. Olen huomannut, että työntekijät arvostavat työnantajan vastaan tulemista ja puolestaan joustavat itse jossain toisessa kohtaan työnantajan tarpeen mukaisesti.
Photos on Foter.com
SINISILMÄINEN BLONDI 