Pizzalautasesta sydämeen

Ensimmäisen linnun sain läksiäislahjaksi yhdestä työpaikasta. Toimitusjohtaja totesi sitä minulle ojentaessaan, että se symboloi minun perhekeskeisyyttä ja halua huolehtia perheestäni. Olin lähdössä toiseen työpaikkaan ja yksi merkittävä syy työpaikan vaihtoon oli työpaikan sijainti. Tein tietoisen päätöksen lyhentää töihin kuluvaa aikaa vaihtamalla noin tunnin työmatkan noin viiden minuutin työmatkaan. Tietenkin vaihtoon oli muitakin syitä, mutta sitä liikettä en tehnyt CV mielessäni. Päinvastoin, siirryin controllerista pääkirjanpitäjäksi ja se ei välttämättä näytä niin hohdokkaalta CV:ssä.

Vaikka en olekaan Iittalan lintujen suuri ihailija, niin tykästyin tähän saamaani lintuun. Se symboloi minulle perhekeskeisyyttä. Myöhemmin hankin kolme lintua lisää ja näin linnusta muodostui ’meidän perhe’. Kaikki lintuja, mutta hieman erilaisia: kaikki omia yksiköitään muodostamassa yhtä kokonaisuutta.

Pitkään pidin näitä lintuja esillä pyöreässä pizzalautasella (juu, luit oikein: pizzalautasella). Lautanen symboloi minulle meidän kotia. Lautanen oli kuitenkin mielestäni hieman liian suuri, linnut ’seilasivat siinä liian erillään. Ilahduin kun hiljattain pysähtyessäni autoilun lomassa kahville löysin sydämenmuotoisen ja hieman pienemmän pesän linnuille. OK, en ole niin romanttinen ihminen, että haalisin sydänsymboleja ympärilleni, mutta meidän kotia kuvaamaan sydänastia sopii minulle oikein hyvin.

IMG_2697

Erään yhtiökokouksen taustatarina

Teen työkseni hallintoa. Meillä oli perjantaina yhtiökokous. Olen ollut saman työnantajan palveluksessa jo vuosia ja tämä oli jo seitsemäs yhtiökokous, jota olin järjestämässä osana työtehtäviäni. Ensimmäistä kertaa pidimme yhtiökokouksen tehtaallamme Karstulassa. Etukäteen jännitin tätä yhtiökokousta siksi, että olimme uudessa ja erilaisessa paikassa. Yhtiökokous pidettiin yhdessä tuotantohallissa, siis niin tehdasympäristössä kuin mahdollista.

Edelleen muistan ensimmäisen yhtiökokouksen, jota olin järjestämässä. Jännitin sitä lievästi sanottuna kovasti. Mietin etukäteen, mitä kaikkea voisi tapahtua tai olla tapahtumatta. Hermostuneena soitin silloin yhtiökokousaamuna meidän lakimiehelle useita kertoja ja joka kerta hän sen lisäksi, että vastasi kysymyksiini rauhoitteli minua. Jokaisen puhelun aikana hän toisti ennen lopettamista, että ei mitään hätää, kyllä se kokous hyvin menee eikä siellä varmasti tule eteen tapahtumaa, jota emme pystyisi yhdessä hanskaamaan.

Vuosien varrella yhtiökokousjärjestelyistä tuli minulle rutiinia eikä yhtiökokoukset enää jännitä minua samassa määrin. Välilä jopa mietin, että suhtaudunkohan järjestelyihin jo liian rennosti, tietty määrä jännitystä kuitenkin pitää mielen ja ajatukset virkeänä.

Tänä vuonna olimme siis ensimmäistä kertaa tehtaalla. Itse olen toisella paikkakunnalla töissä, joten iso osa järjestelyistä hoitui tehtaalla työskentelevien, ei minun, toimesta. Tämä tietysti helpotti minun osuuttani. Parilla puhelinsoitolla varmistelin vain välillä, että siellä oli homma hoidossa ja että heillä ei ollut avoimia kysymyksiä kokoukseen liittyen.

Yhtiökokousaamuna heräsin kukonlaulunaikaan ja lähdin ajamaan kohti Keski-Suomea. Huhtikuussa on jo aamuisin valoisaa, joten ajomatka sujui mukavasti äänikirjaa kuunnellen. Olen käynyt meidän tehtaalla useasti, joten tiesin reitin ja paikan kuitenkin hyvin. Jostain syystä minusta on aina hieno tunne ajaa meidän tehtaan portista sisälle. Tunnen silloin, että kuulun johonkin ja että olen osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Se on ehkä ylpeyttä omasta työnantajasta. Toimistosta käsin näkymä on erilainen kuin itse tehtaalla. Ymmärrän, että tehtaalla se meidän ydintoiminta oikeasti tapahtuu!

WhatsApp Image 2018-04-15 at 15.22.40
Tekniikan testausta

Käytännön järjestelyt olivat jo hyvässä käynnissä kun saavuin paikalle. Tuolit, pöydät ja muu väliaikainen kokousinfra oli jo tehdashallissa paikoillaan. Tekniikka viritteli siellä suurta näyttöä ja äänentoistoa valmiiksi. Itse en ole tekninen ihminen, joten arvostan teknistä osaamista korkealle. Minusta oli hieno katsoa, miten kaikki tekniikka rakennettiin valmiiksi ja arvostin sitä tapaa, millä tekniikka teki töitä. Hallissa oli hyvä ja rento tunnelma ja valmisteluja tehtiin iloisen ja rennon ilmapiirin vallitessa.

Oheisohjelmana  olimme päättäneet järjestää halukkaille kokousvieraille tehdaskierroksen. Ajattelimme, että omistajia kiinnostaisi nähdä miltä tehtaalla näyttää ja mitä siellä tapahtuu. Itse en tällä kertaa kerinnyt mukaan tehdaskierrokselle, mutta kuulin myöhemmin osallistujilta, että siitä oli tykätty. Osallistujat olivat jopa lähettäneet kierroksen aikana positiivia twiittejä Twitteriin!

Yhtiökokous itsessään sujui odotetusti ja päätökset saatiin tehtyä suunnitellussa aikataulussa. Kuten alussa mainitsin, niin itse toimin yhtiön hallinnossa, joten jo työnpuolesta kiinnitän runsaasti huomiota kokouksen viralliseen osuuteen. Mielestäni yksi mielenkiintoisin osuus on toimitusjohtajan katsaus, vaikka siinä esitettävät luvut ja tapahtumat ovat minulle tuttuja, niin suullinen esitys saa ne heräämään eloon.

WhatsApp Image 2018-04-15 at 15.24.56
Toimitusjohtajan katsaus

Toinen ohjelmanumero, johon olen meidän käytännössä tykästynyt, on hallitukseen ehdolla olevien uusien jäsenten esittely. Kiva saada heille kasvot ja kuulla heistä vähän. Joka vuosi olen kyllä jo etukäteen tutustunut heidän ansioluetteloihinsa, mutta oman esittelyn aikana tulee esille aina jotain uutta ja hieman persoonallisempaa tietoa ja näkemystä.

Kokouksen jälkeen oli vielä kahvia tarjolla ja siinä kahvituksen lomassa minulla oli tilaisuus keskustella monen kokousvieraan kanssa. Minulle jäi kuva, että kokousvieraat, siis omistajat, eli meille kaikin tavoin tärkeät ihmiset olivat tyytyväisiä kokouksen ja vierailuunsa tehtaalla. Itsekin oli tyytyväinen päivän kulkuun ja ajelin hyvällä mielellä illalla kotiin päin ja jopa mietin, että tämä oli varmaan minun tähänastisen urani antoisin yhtiökokous!

Yhtiökokouksen pörssitiedotteen löydät täältä: HONKARAKENNE OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Kuvat: Honkarakenne/Tarja Vuolevi-Mykkänen

Miten työaikaa pitäisi seurata?

Viime päivinä olen miettinyt työajanseurantaa. Mikä olisi hyvä tapa seurata työaikaa? Ja tuleeko sitä yleensäkään seurata lainkaan?

Itse muistan, että kahdeksankymmentäluvulla omissa työpaikoissani toteutunutta työaikaa (tai ainakin paikallaoloa) seurattiin tarkasti. Oli sellaisia koneella leimattavia kartonkisia kellokortteja telineissä ja esimiehet myös tarkastivat leimauksia viikoittain. Oli oleellista, oliko kellokortti leimattu ajoissa vai muutamaa minuuttia myöhässä. Liian myöhäisistä leimauksista seurasi esimiehen puhuttelu.

Myöhemmin tulivat sähköiset työajanseurantamallit. Eikä enää esimiesten leimojen seuraaminen ollut yhtä näkyvää, koska esimies saattoi katsella leimauksia omassa huoneessaan joko koneeltaan tai paperisilta tulosteilta.

Yhdessä omassa työpaikassani, jossa mielestäni ei ollut työajanseurantavälinettä, minulle huomautettiin, että on meillä siihen väline, sitä kutsutaan omaksitunnoksi. Siinä oli se hyvä puoli, etä ei tarvinnut stressata parin minuutin takia ja lisäksi työpaikalla oli sen verran hyvä henki, että ei siellä kukaan seurannut naapurin tekemisiä sillä silmällä, että tekeeköhän tuo varmasti riittävästi töitä.

Toisaalta olen huomannut, että työajanseuranta voi olla myös elämää helpottava asia. Minulla on kehitysvammainen ja autistinen poika, jonka takia minulle oli etenkin aikaisemmin paljon häneen liittyviä virka-aikaan hoidettavia asioita. Lääkärikäynnit ja tutkimukset toteutettiin sairaalan aikataulun eikä työelämässä mukana olevan äidin aikataulun mukaan. Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että minun työnantajani ovat ymmärtäneet tilanteeni ja joustaneet tarpeen mukaan. Joustosta huolimatta tai ehkä sen takia minusta oli vapauttavaa ajatella, että jos joku (esimies, henkilöstöosasto tai työkaveri) ihmettelee minun poissaoloja, niin minun tekemät tunnit voi tarkistaa työajanseurantajärjestelmästä. Sieltä kyllä ilmenee, että teen riittävästi työtunteja vaikka välillä joudunkin olemaan poissa päiväsaikaan.

Toisaalta, se ettei tarvitse leimailla ja on tunne, että esimies ja työnantaja luottaa minuun työntekijänä tekee itselle hyvän olon. Mutta silloin työajanseuranta jää pääasiassa omalle kontolle niin hyvässä kuin pahassakin. Minulle itselleni hyvin tehty työ on tärkeämpää kuin se kuinka paljon siihen kuluu aikaa. Mieluummin teen joitain ylimääräisiä tunteja kuin että optimoin ajankäytön ja yritän kiireellä saada kaiken jotenkin valmiiksi. Mutta joku voi väsyttää itsensä liiallisella työnteolla ilman että kukaan sitä huomaa.

Ihmiset ovat yksilöitä ja heillä on erilaisia tilanteita ja toiveita työajan seurannasta. Se, miten työajanseuranta kussakin tilanteessa tulisi toteuttaa, varmasti vaihtelee. Paljon riippuu myös työtehtävistä, työntekijöistä ja työpaikan ilmapiiristä, miten tarkkaan ja miten työaikaa pitäisi kussakin tilanteessa seurata.

2252121324_e7963d2d18_b

Photo by Marcin Wichary on Foter.com / CC BY

Missä olet hyvä?

En muista, että olisin koskaan keskustellut sellaisen ihmisen kanssa, joka ei haluaisi olla hyvä työssään. Ok, kaikki meistä eivät ehkä ole ihan siinä omasta mielestä parhaassa positiossa itselleen, mutta yhtä kaikki, jokainen haluaa kuitenkin olla hyvä siinä mtä tekee. Ja monet ovatkin. Mutta riittääkö tämä? Monelle ei riitä.

Halutaan olla parempi kuin hyvä. Halutaan olla huippu! Ja se on hienoa, huipuksi nimittäin harvoin tullaan sattumalta. Jos ei sattumalta, niin miten sitten?

Tietysti määrätietoisesti itseään kehittämällä, tämä on lähes kaikille itsestään selvää. Huipuksi tuleminen vaatii omaa tekemistä, vastuuta ei voi siirtää ulkopuolelle.

Itse hoen aina, että huipuksi tullaan vahvuuksia kehittämällä. Mieti hetki, missä olet hyvä. Jokainen on hyvä jossain! Miten voisit hyödytään omia hyviä ominaisuuksiasi työssäsi? Nykyajan työelämä on niin monimuotoista, että melkein mikä ominaisuus tahansa käy. Syvenny hetkeksi ominaisuuden äärelle ja mietit, miten voisit parhaalla tavalla hyödyntää juuri tätä ominaisuutta työssäsi.

Vahvuuksien kautta kehittämisessä on sellainen kiva bonus, että on paljon hauskempi miettiä, missä on hyvä kuin että missä ei ole niin hyvä tai on peräti huono. Omien hyvien ominaisuuksien ajatteleminen piristää arkipäivää ja tekee arjen probleemien välissä luovimisesta piirun verran miellyttävämpää. Ja samalla kehittää itseään!

personal-organizer-and-bunch-of-pink-flowers-in-vase-on-desk

Photo on Foter.com

Argh, miks nyt minulle tuli tällainen hakala tapaus?

Olin hiljattain jalkaleikkauksessa, joka oli osoittautunut normilonkkaleikkausta hankalammaksi tapaukseksi. Leikkauksen jälkeen, ollessani osastolla, yksi ystäväni oli katsomassa minua, kun lääkärini piipahti luonani tarkentamassa jatkohoito-ohjeita.

Myöhemmin, kun lääkäri oli jatkanut matkaansa ja olimme jääneet taas kahden ystäväni kanssa, tämä ystäväni totesi (viisaasti), että ei tuota sinun lääkäriä varman yhtään harmita tällaiset vähän hankalammat tapaukset. Tajusin siinä hetkessä, että ystäväni oli oikeassa. Todellakin, olin varma, että ei harmita. Hän, kuten monet muutkin lääkärit, on kunnianhimoinen ihminen. Kunnianhimoisia ihmisiä eivät hankalat tapaukset ärsytä, vaan pikemminkin inspiroivat.

Olen miettinyt tätä tapahtumaa jälkeenpäin. Ja todellakin, ymmärrykseni mukaan ammatillisesti kunnianhimoiset ihmiset eivät kaihda hankalia tapauksia. Päinvastoin, he näkevät niissä välittömästi mahdollisuuden parantaa omaa ammatillista osaamistaan.

Mietin itsenäni ja omaa suhtautumistani töissä eteen tuleviin hankaliin tapauksiin. En ole koskaan pitänyt itseäni kunnianhimoisena. Pikemminkin päinvastoin. Mutta ammatillisesti olen kyllä halunnut mennä eteenpäin. Sopivan haastava työ pitää minut virkeänä. Jos työ ei tarjoa minulle haasteita ja mahdollisuutta oppia uutta, niin tylsistyn. Miksi siis kuitenkin huomaan tuhahtelevani ärtyneenä, kun kohdalle osuu vähän hankalampi työtehtävä.

Minun ei todellakaan pitäisi näinä hetkinä tuhahdella minulle tyypilleseen tapaan: ”Argh, miks nyt tuli tällainen tapaus! Ja just nyt kun  mulla olisi muutakin tekemistä.” Meneehän siihen usein vähän enemmän aikaa ja voi olla, että ei ratkea kuten haluaisin. Hankala tapaushan tarjoaa se minulle mahdollisuuden haastaa itseäni ja oppia jotain uutta. Ja mikä parasta, jos ratkeaa haluamallani tavalla, niin silloin siitä tulee kiva onnistumisen kokemus!

man-and-woman-in-elegant-clothes-personal-perspective

Photo on Foter.com

Minä ja NLP

Kiinnostuin vuosia sitten NLP:stä (Neuro-Linguistic Programming) yhden lehtiartikkelin (muistaakseni Kauppalehdessä) perusteella. Tuntui, että sitä juttua lukiessani ymmärsin monta asiaa itsestäni. Luin kolmesta erilaisesta ihmistyypistä: visuaalinen, auditiivinen ja kinesteettinen. Myöhemmin näihin on lisätty vielä: loogis-auditiivinen.  Tai ehkä se oli mukana jo silloin, mutta meni minulta ohi.

Tunnistin itseni salamannopeasti kinesteettiseksi tyypiksi. Välillä tuntuu, että liike on minulle pakkomielle. Minulla on tapana heilutella jalkojani ja vaihtaa tiuhaan asentoani, en tiedä edes miksi. Artikkelin luettuani ymmärsin, että kehon liike auttaa minua keskittymään ja pitämään vireystasoani yllä. Juuri päinvastoin kuin monesti oli oletettu: oli käsketty lopettaa pyöriminen ja keskittymään ja olemaan paikallaan. Ja tähän muottiin olin yrittänyt (huonolla menestyksellä) tunkea itseäni vuosia. Artikkelin luettuani ymmärsin, että on ihan ok olla sellainen kuin olin ja että sillä minun liikkeellä on jokin minua itseäni palveleva tarkoitus.

Ymmärsin, että sen sijaan, että yrittäisin hillitä minulle luontaista liikettä ja pakottaa kehoni jähmettymään, minun pitäisi ennemminkin käyttää liikettä hyväkseni. Soveltaessani tätä käytäntöön  tein esimerkiksi sellaisen havainnon, että kuunnellessa ajatukseni ei lähtenyt harhailemaan, kun kuunnellessa tein jotain yksinkertaista liikettä, esim. soudin soutulaitteella. Peruskuntotreenit saivat aivan uuden ulottuvuuden: kahlasin näin monta businesskirjaa läpi ja nautin niistä.

Vuosien varrella aina sopivan tilaisuuden tullen olen yrittänyt haalia lisää tietoa NLP:stä. Minulle on selvinnyt, että NLP:tä hyödynnetään niin omassa oppimisessa, kommunikoinnissa kuin muiden ihmisten johtamisessa. NLP muuttui silmissä yhä kiinnostavammaksi tekniikaksi. Toki törmäsin myös näkemyksiin, että NLP on ihan huuhaata. Niin tai näin, halusin itse kokeilla saisinko NLP:stä lisää välineitä käyttööni.

Kerran ilmoittauduin jollekin NLP-verkkokurssille, mutta se ei ollut minun juttu. Minä kaipaan läsnäoloa ja spontaania keskustelua ja nämä jäivät mielestäni verkkokurssissa puuttumaan. Jätin sen kurssin muutaman jakson jälkeen kesken. Nyt joidenkin elämänmuutosten jälkeen minulle vihdoin tarjoutui tilaisuus panostaa NLP:hen. Harkinnan jälkeen tein päätöksen: nyt on NLP-kurssin (live) aika.

Kurssi kestää yhteensä 16 päivää ja jakautuu useaan 2-3 päivän osuuksiin. Minulla on vasta yksi viikonlopun pituinen osio takana, joten en vielä osaa arvioida kurssi kokonaisuutena, mutta sen osaan sanoa, että odotan jo innolla ensi viikonloppua ja seuraavaa osiota. Tykkään opettajasta ja hänen tyylistään, muut kurssilaiset ovat huumorintajuisia symppiksiä, mielenkiintoisia persoonia. Jotenkin kurssilla tunnen olevani elossa!

IMG_2556

Kuvassa kurssin opettaja Reettä Vanhanen (True Hearts) ja minä. Taustalla näkyy ensimmäisen viikonlopun opetusmateriaalia.

Tämä ei ole sponsoroitu postaus, ihan tavallinen kurssilainen tuolla olen.

Työnhakijoiden testaaminen: hyvä vai huono asia?

Soveltuvuustestien luotettavuudesta näkyy ja kuulee erilaisia arvioita. Osa luottaa niihin paljonkin ja osa taas ei anna niille paljoakaan arvo. Minusta on huomionarvoista, etteivät edes testaajat itse ja testien myyjät väitä niiden olevan 100 % tarkkoja. Ymmärtääkseni heidän arvionsa testien luotettavuudesta on noin 80 %. Kun he eivät itsekään väitä olevansa 100 % oikeassa minun on helpompi hyväksyä ja luottaa heidän sanomaansa.

Minulla ei ole psykologista koulutusta, joten en pysty itse arvioimaan testaustapoja saati tekemään niistä itse arvioita. Eri aikoina ja eri testaajilla on ollut käytössä vähän erilaisia testejä. Eli ihan maallikkopohjalta olen niitä miettinyt.

Joskus menneisyydessä olen jopa musteläiskätesteihin törmännyt vaikka niitä ei enää taideta pitää validina testaustapana. Parhaiten soveltuvuustestien tehtävistä mieleeni ovat jääneet ne lokerot, jossa on joku viiva, yksittäinen piste tms. ja joista testattava sitten jatkaa piirtämistä. Se on ihan kiva testi tehdä, mutta hieman minua arveluttaa niiden tulkinta. Siis voiko oikeasti siitä, että jostain aloitetusta viivanpätkästä piirrän tomaatin tai omenan päätellä minusta jotain luotettavasti? Ehkä että minulla on nälkä? Pari kertaa olen kysynyt, mitä niistä arvioidaan ja kuullut joitain uskottavalta kuulostavia selityksiä, mitä niistä katsotaan ja miten niitä arvioidaan. Ilmeisesti tomaatista tai omenasta ei kuitenkaan tehdä päätelmiä, onko minulla nälkä vai ei.

Vaikka edellisen perusteella voi kuulostaa, että en luota testeihin alkuunkaan, niin voin todeta, että aina olen tuloksista itseni tunnistanut. Toki myös yllättäviä piirteitä on tullut esiin. Itse en nuorempana kokenut olevani ollenkaan looginen henkilö, mutta testeissä loogisuus nousi aina korkealle. Asiaa pohdittuani olen ymmärtänyt, että kyllähän minussa looginen puoli on vahva, mutta aikaisemmin arvioin loogisuutta järjestelmällisyyden kautta vaikka ne eri ominaisuuksia ovatkin. Moni loogisena pitämäni ihminen kun oli ollut myös tosi järjestelmällinen ja ehkä suoraviivainenkin., joten olin mieltänyt ne loogisuuteen kuuluviksi.

Olen kiitollinen, että minut on testattu töitä hakiessa useaan otteeseen. Aina olen käyttänyt hyväkseni tilaisuuden kuulla omat tulokset. Mielestäni olen itsekin hyötynyt testeistä, testitulosten kuunteleminen ja analysoiminen ovat parantaneet itsetuntemusta. Sen lisäksi, että olen löytänyt itsestäni uusia puolia (kuten tuo loogisuus), olen myös saanut tukea ja vahvistusta omille havainnoilleni. On ollut helpompi ’myydä’  ja hyödyntää jotain ominaisuuttani, kun olen saanut sen olemassaolosta omien havaintojeni lisäksi ulkopuolista vahvistusta.

IMG_2566

Kuva ei ole musteläiskätestistä, vaan se on lapseni halloweenmaalaus vuosien takaa ja ymmärtääkseni esittää lepakkoa.