Muun elämän ja työelämän yhteensovittaminen

Olen viime aikoina törmännyt muutamaankin juttuun, joissa on puhuttu työelämän ja perheen yhdistämisestä lähinnä siitä näkövinkkelistä, että miten työnantaja voi tukea perheen ja työn yhdistämistä. Muun muassa asiasta oli hiljattain juttu Talouselämässä ja tasa-arvovaltuutetun toimisto kampanjoin perhemyönteisen työpaikan puolesta.

Sinänsä ihan hienoa, mutta minua hieman kiusaa näissä se, että joustotoimenpiteitä mietitään pelkästään perheen ja työelämän yhdistämisen vinkkelistä. Joustamista ei mielestäni pidä ajatella vain perheellisten ihmisten lähtökohdasta. Myös perheetön voi joutua tilanteeseen, että tarvitsee omien erikoistarpeidensa huomioimista.

Ajattelen, että meillä kaikilla on elämässä tärkeitä asioita. Tärkeät asiat voivat olla eri ihmisillä hyvin erilaisia, kukin rakentaa itselleen mielekästä elämäänsä omien arvojen, toiveiden ja omien mahdollisuuksien mukaan. Jollekin se maailman tärkein asia on lapset, jollekin toiselle harrastus, vapaaehtoistyö tai jokin muu juttu. Mielestäni työpaikan pitäisi olla sellainen, että se mahdollistaa myös muun elämän kuin työelämän. Ajattelen, että muun elämän ja työnteon pitäisi mahtua samaan pakettiin.

board-game-competition-strategy-business-win

On paljon muitakin tilanteita kuin pikkulapsiarki, joissa työelämän ja muun elämän yhdistäminen voi olla haasteellista. Perheessä tai lähipiirissä voi tulla eteen haasteellinen tilanne eikä työntekijä ehkä kuitenkaan haluaisi jäädä kokonaan pois työelämästä. Voi olla omaishoitajuutta tai jokin harrastus, esim. kilpaurheilu, jolloin esim. normaaleiden työaikojen noudattaminen voi olla haasteellista. Tiedänpä niitäkin, jotka tekevät huomattavan määrän hyväntekeväisyyttä ja toivovat sen takia joustoa työnantajalta.

Osa näistä tilanteista on sellaisia, että ne ovat olleet olemassa jo työpaikkaan tullessa ja siksi niiden vaatimista toimista on sovittu jo työhönottotilanteesta. Osa taas on sellaisia, että niitä on ollut vaikea ennakoida, esim. perheen jäsenen hankala sairaus.

Itse toimin vuosia lapseni omaishoitajana ja olin hyvin kiitollinen, että pystyin tekemään myös töitä. Työ tarjosi minulle paitsi toimentulon, niin paikan ’ottaa lomaa’ hankalasta perhetilanteesta. Minulle oli jaksamisen kannalta tärkeää, että koko minun elämä ei ollut lapseni asioiden hoitoa ja hänen erityistarpeidensa huomioimista. Toki nämä asiat vaativat minulta aikanaan paljon energiaa, sen huomaa erityisesti nyt kun poikani ei asu enää kotona. Palavereja yms. edelleen, mutta minun ajankäyttöni ja mahdollisuus päättää omasta tekemisestä on vapautunut merkittävästi.

Itse ajattelen varsin pitkälle, että jos palkkaa motivoituneita ja hyviä työntekijöitä, niin eritilanteista johtuvat joustot eivät nouse ongelmaksi. Avainasemassa on siis joustojen lisäksi työntekijöiden motivaatio ja vastuunotto työstä. Motivoituneiden työntekijöiden kanssa erilaiset tilanteet eivät pääsääntöisesti nouse niin suureksi ongelmaksi, että niitä ei kannattaisi yrittää ratkaista joustoilla tai muilla erityistoimenpiteillä. Tosin yksiselitteisiä sääntöjä on haasteellista luoda, koska tilanteet vaihtelevat niin tavattomasti.

Kannatan asioista puhumista ja ennen kaikkea ihmisen kohtaamista näitä asioita ratkaistaessa. Toki joustotoimenpiteitä miettiessä täytyy huomioida myös työnantajan näkökanta. Työnantajan edun turvaaminen osaltaan varmistaa koko työpaikan jatkuvuutta. Eri työtehtävien asettamat vaatimukset ovat erilaisia, on paikkaan ja aikaan sidottuja tehtäviä, ja joustot silloin täytyy suunnitella näiden vaatimusten mukaisesti. Vaikka työnantajan edun pitää mielessään, eikä aina voi suostua kaikkeen, niin silti usein on mahdollista tehdä jotain. Joskus jo ihan pienikin jousto voi olla ratkaiseva.

pause-break-tennis-match-rest-work-business

Jousto oikeassa paikassa ja työntekijän tarpeiden huomioiminen voi osoittautua työnantajalle myöhemmin hyvinkin hyödylliseksi. Kokemukseni mukaan joustaminen sitouttaa työntekijää ja aiheuttaa entistä suuremman halun hoitaa työnsä hyvin. Olen huomannut, että työntekijät arvostavat työnantajan vastaan tulemista ja puolestaan joustavat itse jossain toisessa kohtaan työnantajan tarpeen mukaisesti.

 

Photos on Foter.com

Miten työaikaa pitäisi seurata?

Viime päivinä olen miettinyt työajanseurantaa. Mikä olisi hyvä tapa seurata työaikaa? Ja tuleeko sitä yleensäkään seurata lainkaan?

Itse muistan, että kahdeksankymmentäluvulla omissa työpaikoissani toteutunutta työaikaa (tai ainakin paikallaoloa) seurattiin tarkasti. Oli sellaisia koneella leimattavia kartonkisia kellokortteja telineissä ja esimiehet myös tarkastivat leimauksia viikoittain. Oli oleellista, oliko kellokortti leimattu ajoissa vai muutamaa minuuttia myöhässä. Liian myöhäisistä leimauksista seurasi esimiehen puhuttelu.

Myöhemmin tulivat sähköiset työajanseurantamallit. Eikä enää esimiesten leimojen seuraaminen ollut yhtä näkyvää, koska esimies saattoi katsella leimauksia omassa huoneessaan joko koneeltaan tai paperisilta tulosteilta.

Yhdessä omassa työpaikassani, jossa mielestäni ei ollut työajanseurantavälinettä, minulle huomautettiin, että on meillä siihen väline, sitä kutsutaan omaksitunnoksi. Siinä oli se hyvä puoli, etä ei tarvinnut stressata parin minuutin takia ja lisäksi työpaikalla oli sen verran hyvä henki, että ei siellä kukaan seurannut naapurin tekemisiä sillä silmällä, että tekeeköhän tuo varmasti riittävästi töitä.

Toisaalta olen huomannut, että työajanseuranta voi olla myös elämää helpottava asia. Minulla on kehitysvammainen ja autistinen poika, jonka takia minulle oli etenkin aikaisemmin paljon häneen liittyviä virka-aikaan hoidettavia asioita. Lääkärikäynnit ja tutkimukset toteutettiin sairaalan aikataulun eikä työelämässä mukana olevan äidin aikataulun mukaan. Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että minun työnantajani ovat ymmärtäneet tilanteeni ja joustaneet tarpeen mukaan. Joustosta huolimatta tai ehkä sen takia minusta oli vapauttavaa ajatella, että jos joku (esimies, henkilöstöosasto tai työkaveri) ihmettelee minun poissaoloja, niin minun tekemät tunnit voi tarkistaa työajanseurantajärjestelmästä. Sieltä kyllä ilmenee, että teen riittävästi työtunteja vaikka välillä joudunkin olemaan poissa päiväsaikaan.

Toisaalta, se ettei tarvitse leimailla ja on tunne, että esimies ja työnantaja luottaa minuun työntekijänä tekee itselle hyvän olon. Mutta silloin työajanseuranta jää pääasiassa omalle kontolle niin hyvässä kuin pahassakin. Minulle itselleni hyvin tehty työ on tärkeämpää kuin se kuinka paljon siihen kuluu aikaa. Mieluummin teen joitain ylimääräisiä tunteja kuin että optimoin ajankäytön ja yritän kiireellä saada kaiken jotenkin valmiiksi. Mutta joku voi väsyttää itsensä liiallisella työnteolla ilman että kukaan sitä huomaa.

Ihmiset ovat yksilöitä ja heillä on erilaisia tilanteita ja toiveita työajan seurannasta. Se, miten työajanseuranta kussakin tilanteessa tulisi toteuttaa, varmasti vaihtelee. Paljon riippuu myös työtehtävistä, työntekijöistä ja työpaikan ilmapiiristä, miten tarkkaan ja miten työaikaa pitäisi kussakin tilanteessa seurata.

2252121324_e7963d2d18_b

Photo by Marcin Wichary on Foter.com / CC BY