Kun #metoo-kampanja alkoi, pidin sitä vähän turhana. Lähinnä siksi, koska olin sitä mieltä, että naisten seksuaalinen ahdistus on niin yleistä, että kaikkihan voisivat laittaa seinälleen #metoon. Ajattelin, ettei tämä toisi mitään uutta tietoa kenellekään, koska jotenkin ajattelin, että asia ja sen yleisyys on jo kaikkien (myös miesten) tiedossa.
Itselleni muistuu mieleen tapahtumia parin vuosikymmenen takaa. Olin silloin isossa työpaikassa, jossa eräs johtoon kuuluva mieshenkilö lähenteli naisia sekä puheen että tekojen tasolla. Tämä oli kaikkien tiedossa ja oli jopa joukko naisia, jotka ihan julkisesti ilmoittivat, että eivät mene yksin ko henkilön huoneeseen. Epäilemättä tämä olikin paras keino vältellä epämukavaa tilannetta yksilön tasossa.
Muistan selvästi, kuinka minua eniten häiritsi ja harmitti, että vaikka henkilön epäasiallinen käytös naisia kohtaan oli yleisesti tiedossa, niin sillä ei ollut mitään vaikutusta tämän henkilön urakehitykseen. Hän eteni vähän kerrassaan yhä ylemmäksi organisaatiossa. Minua häiritsi, että kukaan siinä organisaatiossa päättävässä asemassa olleista henkilöistä (no, miehistä) ei katsonut, että henkilön inhottava käytös naisia kohtaan olisi ollut jotenkin niin raskauttavaa, että se olisi ollut esteenä hänen nimittämiseen yhä vastuullisempiin tehtäviin.
Ehkä tämän kokemuksen takia olen muuttanut käsitystäni #metoo-kampanjasta. Asian näkyväksi tekeminen on vaikuttanut ja jopa joitain ’päitä on pudonnut’ kampanjan takia tai ansiosta. Maailma on mennyt eteenpäin! Kunnioittavaa käytöstä muita, myös naisia, kohtaan vaaditaan yhä laajemmin.
SINISILMÄINEN BLONDI 