Kävin eilen katsomassa myyntinäyttelyä, jossa oli esillä valokuvia suomalaisten arkkitehtien itsellensä suunnittelemista/toteuttamista kesämökeistä. Näyttelyn idea oli (kai) se, että haluttiin kuvata millaista jälkeä syntyy, kun arkkitehti tekee jotain itsellensä eikä asiakkaan toiveet rajoita hänen työtään.
Vähän jännitti mennä koko näyttelyyn. Se oli esillä galleriassa, ei siis jossain museossa. En ollut koskaan aikaisemmin edes käynyt taidegalleriassa. Toki joskus jonkun gallerian ohi kävellessäni olin ikkunan takaa katsellut esillä olevia teoksia, mutta sisälle en ollut koskaan tohtinut mennä. Jotenkin oli sellainen mielikuva, että gallerioissa käy hienot, sivistyneet, kulttuuria ja taidetta ymmärtävät ihmiset. Itse koen edustavani enemmän tavallista, nykytaiteen kummallisuutta äimistelevää, ihmistyyppiä. Eikä minulla ollut päälläkään mitään ’hienoja’ vaatteita, ihan vain kuluneissa farkuissa olin liikkeellä.
Näyttely kiinnosti kuitenkin sen verran, että jännityksestä huolimatta tohdin astua sisään galleriaan. Näyttely oli aika suppea, mutta valokuvat olivat kyllä katselemisen arvoisia. Joistain pidin paljonkin, etenkin niistä missä näkyi minulle tärkeitä elementtejä, puupintaa ja rauhallinen tunnelma. Vaikka galleristi tervehtikin minua kun astuin sisälle, en tohtinut häiritä häntä. Edelleen mietin vielä oikeutustani olla siellä, koska olin ns. tavallinen ihminen eikä minulla ollut aikomustakaan ostaa mitään.
Huomasin, että galleristi kävi juttelemassa joidenkin ihmisten kanssa. Mietin, että mitähän sanon, jos hän tulee minun kanssani puhumaan. Esim. yhdelle toiselle naiselle hän kertoi, että heidän galleriansa on keskittynyt konstruktiivisiin teoksiin. Hyvä ettei hiki ruvennut valumaan, minulla ei ollut käsitystä siitä mitä se edes tarkoitti.
Galleristi jätti minut kuitenkin rauhaan. Se ei häirinnyt minua siis lainkaan. Katselin yksikseni hyvän aikaa teoksia ja samalla mietin, että aistikohan galleristi minun epävarmuuteni ja halusi siksi antaa minulle tilaisuuden olla omissa oloissani. Jos näin, niin arvostan kovasti. Toisaalta mietin, että näytinköhän hänen mielestään niin köyhältä, ettei minuun kannattanut tuhlata aikaa ja energiaa, vaan keskittyä sellaisiin jotka vaikuttavat potentiaalisimmilta ostajilta. Niin tai näin, ei sillä ollut itselleni niin väliä.
Toisaalta jäi vähän harmittamaan, että en itse lähestynyt galleristia. Ties kuinka mielenkiintoisia seikkoja olisi keskustelussa tullut esiin. Silläkin uhalla, että minun olisi varmaan pitänyt tunnustaa oma tietämättömyyteni, vaikka se, että en edes tiennyt mitä konstruktiivinen taide on. Keskustelu galleristin kanssa olisi kuitenkin ollut tilaisuus kurkistaa maailmaan joka ei ole minulle tuttu. Ensi kerralla olen reippaampi enkä jää odottamaan toisen aloitetta. Ehkä.
Lisätietoja näyttelystä: http://archinfo.fi/2016/03/arkkitehtien-kesahuvilat-nayttely-3-3-20-3-2016/
SINISILMÄINEN BLONDI 