On aatonaatto aamu ja minä olen yksin hereillä. On hetki aikaa miettiä joulua. Mieleeni tulee muistoja menneiltä vuosilta ja peilaan niitä mielessäni tähän päivään.
Lapsuuden kodissani joulusiivousta tehtiin vielä aattona. En siitä niin tykännyt. Siitä varmaan juontaa juurensa meidän perheen tapa, että aatonaattona viimeistään puhalletaan peli (jouluvalmistelut) poikki ja aloitetaan joulun vietto. Mitä on silloin vielä tekemättä, jää myös tekemättä.
Kun elin ns. ruuhkavuosia eli lapset olivat pieniä, niin minulla oli aina ajatus, että joulu on lasten juhla ja mietin, mitkä asiat joulussa oli lapsille tärkeimpiä. Ja sitten toteutin sitä listaa aloittaen tärkeimmästä ja menin niin pitkälle kuin kunakin vuonna kerkesin. Minään vuonna ei mennyt lasten joulu pilalle, eli minusta tapa ja lista oli toimiva.
Kun olin nuorena töissä kaupassa, niin silloin olin aina töissä aattona. Ei työvuoro aattona olisi muuten kohdalleni joka joulu osunut, mutta tapasin ilmoittautua vapaaehtoiseksi töihin tulijaksi. Siinä oli ajatus, että helsinkiläiset voi hoitaa aaton, jotta muualle joulunviettoon lähtevät pääsevät lähtemään kotiseudulle ajoissa. Siihen aikaan tosin kaupat olivat auki vain puoleen päivään tai korkeintaan yhteen. Sen jälkeenkin kerkesi hyvin toiselle puolelle kaupunkia joulua viettämään.
Viime jouluna kotiuduin sairaalasta juuri ennen joulua. Kunto ei ollut kovin hyvä ja minulla oli vähän huono omatunto, kun kaikki valmistelut ja muut jäi miehelleni. Kiltti mieheni ei asiasta vaivaantunut vaan hoiti kaiken omalla tavallaan ja tyylikkäästi. Ihana oli nauttia joulun tunnelmasta kipeänäkin.
Tänä vuonna ole tapani mukaan tehnyt jouluvalmisteluja omaan tahtiini ja perheeni on lähtenyt siihen myös mukaan. Meillä on kuusi vielä koristelematta, mutta eiköhän joku sen vielä kerkeä tänään koristelemaan. Tai jos ei kerkeä, niin sitten nautimme vähän riisutummasta kuusesta. Latvatähti ja sähkökynttilät siinä jo on ja ne ovat mielestäni tärkeimmät.
Tänään meinaan vielä raivata keittiön ja silittää joululiinan. Jouluateria kauniine kattauksineen ja isovanhempineen on tärkeä juttu minun pojalleni. Kunhan joulupöydästä löytyy kinkku ja laatikot (ei ole väliä, jos on kaupasta ostetut) ovat kattauksen lisäksi pojalleni tärkeät. Meille muille ehkä kinkku on se tärkein juttu. Minulle myös keitetyt perunat kuuluvat jouluun. Kalaa emme syö, koska toinen lapseni on sille rajusti allerginen, joten kalan korvikkeena tarjolla on vähän parempia leikkeleitä ja tänä vuonna myös porkkanasta tehtyä kalankorviketta ”porkkalaa”. Tai on, jos siitä tulee syömäkelpoista. Ei tiedä vielä, koska se on vasta tekeytymässä.
Joulusta en osaa stressata. Meni valmistelut, miten meni, niin minulle on tärkeintä edelleen se, että molemmat lapset tulevat meille joulun viettoon ja että olemme yhdessä. Kaikki muu on ekstraa ja joka vuosi myös jotain kivaa ekstraa on joulusta löytynyt. Ihanaa joulua kaikille blogin lukijoille! Ottakaa rennosti ja nauttikaa tunnelmasta!
SINISILMÄINEN BLONDI 