Matkalla kohti tavoitetta!

Kotiuduin kesälomareissulta, jossa matkasimme mieheni kanssa avoautolla Pohjois-Norjaan ja takaisin. Ensimmäinen haaste oli rajoittaa mukaan otettavaa tavaramäärää niin, että saimme kaiken mahtumaan pienen avoauton tavaratilaan. Emme siis halunneet ottaa mukaan mitään tarpeetonta, mutta kuitenkin kaiken tarpeellisen.

Ensimmäinen varsinainen määränpää oli Koli. Halusin nähdä Suomen kansallismaisemaksi kuvatun alueen omin silmin. Ja komeat maisemat sieltä olikin!

Koli.jpg

Kolilta suuntasimme Suomussalmelle Kainuuseen. Meidän varsinainen kohteemme siellä oli Raatteen tie. Raatteen tiellä käytiin Talvisodan merkittävimpiä taisteluita ja suomalaisten ansiot siellä vihollista vastaan on noteerattu jopa kansainvälisesti. Koska sotahistoria ei ole parasta osaamisaluettani, halusin etukäteen hankkia lisää tietoa Raatteen tien tapahtumista. Divarista löysinkin sopivan kirjan aiheesta, jonka luin etukäteen. Suomussalmea lähestyttäessä huomasimme, että pororaja idässä on alempana kuin lännessä: Suomussalmen keskustan tuntumassa todella käyskenteli poroja. Raatteen tiestä rajaa lähinnä oleva osa on säiytetty museotienä ja tien varrelta löytyi taisteluiden muistomerkkejä ja taistelupaikkoja. Tien päästä löytyi Talvisodan aikainen historiallinen rajaportti.

Raatteen tie.jpg

Raatteen tiehen tutustumisen jälkeen suuntasimme taas kohti pohjoista. Noin 30 kilometriä Suomussalmelta Kuusamoon päin löytyi tanssija (!) Reijo Kelan tilataideteos Hiljainen kansa. Olin nähnyt tästä teoksesta aikaisemmin vain valokuvia, mutta jo ne olivat tehneet minuun vaikutuksen ja siksi halusin tutustua teokseen tarkemmin. Pidin ajatuksesta, että taiteilija ei ole selventänyt teoksen tarkoitusta tai sanomaa, vaan on jättänyt tulkinnan katsojalle. Oli kiehtovaa itse miettiä erilaisia vaihtoehtoja selittämään teosta. Itselleni teoksen hahmot voivat tarkoittaa montaa asiaa, joko kuolleita, joilla on edelleen sanottavaa tai sitten ne voivat kuvata eläviä ihmisiä, jotka on unohdettu, koska he eivät pidä ääntä itsestään tai jopa hiljennetty.

Hiljainen kansa.jpg

Matka jatkui kohti pohjoista, emme halunneet mennä Norjan puolelle vielä Utsjoelta, vaan jatkoimme itään pitkin pohjoista rajaseutua kulkevaa tietä ja ylitimme rajan Nuorgamin tienoilla. Olin vähän pettynyt, kun maastoon tai tielle ei oltu merkattu Suomen pohjoisinta kohtaa. Olisin pysähtynyt siihen ottamaan selfien tai jotain. Mutta nyt siis vain huristelimme autolla paikan ohi. Joku tienvarsikahvila kyllä mainosti olevansa Suomen pohjoisin kahvila, mutta siihen emme kokeneet tarvetta pysähtyä.

Pohjois-Norja on karua seutua. Minua kiehtoo luonnon karuus, pidän sitä tavattoman kauniina. Tykkään ulkosaaristosta ja samaa hienoutta näen myös Lapin tuntureilla ja Norjan vuorilla. Pohjois-Norjan teillä pohdimme, että jos on Suomi pitkien välimatkojen maa, niin on kyllä Norjakin. Tiet halkoivat maisemaa kymmeniä kilometrejä ilman, että näkyi yhtään taloa tai muita merkkejä asutuksesta. Autoja tuli vastaan harvakseltaan, jos ollenkaan. Jylhät maisemat toki korvasivat pitkät ajomatkat.

Kivinen maisema.jpg

Nordkapp oli seuraava isompi etappimme, minulle se oli jopa reissun pääkohde. Nordkapp on Euroopan mantereen pohjoisin kohta, jonne pääsee autolla. Vähän jännitin, miten meidän Nordkappissa vierailu onnistuu, sillä olin lukenut netistä matkakertomuksia, joissa kaikki ei ollut mennyt Nordkappin suhteen parhaalla mahdollisella tavalla. Majoituimme pienessä mökissä muutaman kymmenen kilometrin päässä Nordkappista ja aamu siellä aukeni sumuisena, siis todella sumuisena, ei juurikaan nähnyt eteensä. Mutta onneksi sumu hälveni varsin nopeasti. Olin innoissani, olinhan asettanut Nordkappissa käymisen yhdeksi tavoitteekseni jo vuosia sitten ja nyt se oli toteutumassa!

Nordkappia lähestyttäessä liikenne vilkastui. Selvästi en ollut ainoa, joka halusi käydä tällä Euroopan laidalla. Nordkappiin meneminen on maksullista, kahdelta henkilöltä maksu oli 58 euroa. Mieheni mielestä se oli ryöstöhinta, mutta minua se ei enää tässä vaiheessa haitannut. Olin jo niin lähellä pitkäkäaikasta tavoitettani, että 58 euroa sen saavuttamiseksi tuntui pikkujutulta. Perillä ostin lisäksi jopa diplomin Nordkappin saavuttamisesta. Vähän hölmöä rahankäyttöä juu, mutta halusin diplomin silti. Vähän niin kuin muistutukseksi ja uskonvahvistukseksi itselleni, että vaikka elämässä on ollut kaikenlaisia mutkia matkalla, niin kuitenkin lopulta pääsin perille Nordkappiin!

Nordkapp (2)

Näkymä Nordkappista pohjoiseen

Nordkappin jälkeen suuntasimme rannikkoa pitkin kohti Tromssaa. Matkalla näimme idyllisiä kyliä kauniine satamineen ja sitten lisäksi merta, vuonoja ja vuoria. Siis juuri niitä hienoja maisemia, joita olimme tulleet reissulta hakemaan.

Venesatama

Pohjois-Norjan teillä tuli vastaan tiellä rauhallisesti käyskenteleviä tai makoilevia poroja ja lisäksi lampaita. Porot tai lampaat eivät liikenteestä häiriintyneet vaan jatkoivat autosta huolimatta makoiluaan, ruokailuaan, märehtimistään tai mitä nyt olivatkaan tekemässä.

Lampaat

Tromssan jälkeen suuntasimme auton keulan kohti Kilpisjärveä hieman haikein mielin. Vaikka tiesimme, että edessä oli vielä hienoja paikkoja, niin ymmärsimme, että olemme jo kotimatkalla. Haikeaa tai ei, niin erityisesti jyhkeä Saana on vaikuttava näky.

Saana

Kilpisjärveltä jatkoimme matkaa kohti etelää. Yöksi suuntasimme Pallastunturille, jossa yövyimme perinteikkäässä Pallas Hotellissa. Se ei ole tavanomainen standardihotelli, moderneine ja uutuutta kiiltävine tilaoineen ja ratkaisuineen, vaan pikemminkin muistomerkki menneestä ajasta. Hirsistä rakennettu hotelli on peräisin vuodelta 1948 ja siellä näkyy ajan patinaa ja käytön merkkejä. Emme kokeneet hotellia nuhruisena, vaan pidimme siitä ja tunnelmasta juuri sellaisena.  Ihastuimme siis paikkaan ja hotelliin ikihyviksi! Lisäksi meistä, etelän ihmisistä, hotellin pihapiirissä käyskentelevät porot olivat eksoottisia. Hotellin läheisyydessä, Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, löytyy viitoitettuja vaellus- ja ulkoilureittejä, joita samoilemalla voi tutustua Lapin luontoon. Päätimme, että tänne tulemme vielä uudestaan!

Hotelli Pallas

Matkan viimeinen varsinainen etappi oli Kalajoen hiekkasärkät. En ollut käynyt siellä aikaisemmin, joten halusin sinne. Hiekkasärkät ja ranta olivatkin näkemisen arvoisia ja kävelimme hiekkasärkillä sen verran kuin kenkiään kastelematta oli mahdollista. Kalajoen hotellivalintamme ei mennyt ihan nappiin, emme tykänneet hotellista ja luulen,, että alueelta olisi löytynyt parempiakin yöpymispaikkoja.

Kalajoki.jpg

Kalajoen jälkeen olimme henkisesti valmiit palaamaan kotiin emmekä enää niin innokkaasti poikenneet reitiltä vaan ajoimme ruoka- ja vessataukoja lukuunottamatta kohti kotia.

Reissua emme liikaa suunnitelleet etukäteen vaan päätimme tehdä suunnitelmaa matkan varrella sen mukaan, mikä milloinkin tuntui hyvältä tai vaikutti kiinnostavalta. Alkuun meillä oli sellainen idea, että päättäisimme seuraavan päivän yöpymispaikan joko edellisenä iltana tai viimeistään aamulla ja tekisimme silloin tarvittavat varaukset. Tästä emme lopulta enää pitäneet kiinni, jotenkin tuntui liian vaikealta tietää jo aamulla, mihin asti haluaisimme ajaa ja missä kaikkialla haluaisimme poiketa matkan varrella. Olimme liikkeellä sesongin ulkopuolella, joten tästä ei aiheutunut mitään ongelmia, vaan aina löysimme nettiä hyödyntämällä majapaikan.

Tietoisesti päätimme kokeilla rohkeasti erilaisia yöpymisvaihtoehtoja, tosin lopulta suosimme sellaisia paikkoja, joissa sai myös aamiaisen. Hyvä aamiainen helpotti seuraavan päivän ruokahuoltoa, etenkin harvaanasutuilla seuduilla ei näkynyt kahviloita, ravintoloita, kauppoja tai edes kioskeja. Pitkien välimatkojen takia tankkasimme auton siinä vaiheessa, kun tankki oli noin puolillaan ja yleensä sellaisessa paikassa, jossa minä pääsin vessaan.

Automatkailu ilman jäykkää suunnitelmaa sopi meille. Huomasin jo nuorena interrailillä, että minulle matkan teko, ei päämäärän saavuttaminen, on se juttu. Nautimme sen tarjoamasta vapauden tunteesta ja joustavuudesta. Meille maisemat oli se juttu, jota tulimme katsomaan ja hienoja maisemia myös riitti. Pääosin matka meni hyvin, tai peräti loistavasti. Tietoisesti otimme riskejä maja- ja ruokapaikkojen suhteen ja vaikka suurin osa valinnoista oli onnistuneita, niin mahtui mukaan muutama huonokin kokemus. Niistä emme masentuneet vaan totesimme, että ilman riskiä ei yleensä ole myöskään voittoja.

Maisema_auto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s